Hiihtokeskukset tekemässä hyvän tuloksen
Hiihtokeskukset ovat tekemässä hyvän tuloksen tänä kautena. Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen toiminnanjohtaja Sari Tollet arvioi, että hissilipun myynnissä päästään lähes 50 miljoonaan euroon, mikä sivuaa viime vuoden ennätystä.
Hiihtokeskusten tuloskunto on hyvä myös siksi, että toimintoja on sopeutettu heikkojen talvien aikana. Lisäksi monissa keskuksissa laskettaneen ennätyspitkään tänä keväänä.
Paljon odotetaan myös pääsiäisajan myynnistä. Yhdistyksen mukaan pääsiäisajan lipunmyynnin osuus voi onnistuessaan kohota jopa 10 prosenttiin koko kauden tavoitteesta.
Tuoreimmat aiheesta: Perämeri
Kovia kokeneet siilit kotiin
Kemin Paavonkarissa sijaitsevan omakotin pihalta syksyllä löydetyt huonokuntoiset siilit pääsivät takaisin luontoon. Itä-Lapin eläinsuojeluvalvoja Marjukka Parviainen hoiti siilinpoikasia talven yli ja palautti ne kotiseudulleen keskiviikkona.
Kemi puhtaaksi melkein päivässä
Kemin kaupungin teknisten palveluiden työntekijät ja eteläisten kaupunginosien asukkaat tempaisivat keskiviikkona iltapäivällä maisemien siivouksen merkeissä.
Tornioon uusi sammutusauto
Tornion pelastuslaitokselle ollaan hankkimassa uutta sammutusautoa. Keskiviikkona kokoontuvan Lapin pelastuslautakunnan on tarkoitus hyväksyä sammutusauton alustan hankinnat niin Tornioon kuin Kolariinkin.
Kulttuuria juosten Torniossa
Torniossa on tutustuttu keskiviikkona juosten kaupungin julkisiin veistoksiin, muistomerkkeihin ja muihin keskeisiin nähtävyyksiin.
Turverekka suistui ojaan
Täydessä turvelastissa ollut rekka suistui keskiviikkona aamupäivällä ojaan Kemi-Tornion moottoritiellä. Onnettomuuspaikka sijaitsee Kemin eteläpuolella.
Meri-Lapin uudet ylioppilaat
Kevään 2012 ylioppilaiden nimet julkaistaan tänään. Yle Perämeri julkaisee tällä sivulla kaikkien seutukunnan kuuden lukion ylioppilaiden nimet.
Kemi päästää yhä jätevettä mereen
Käsittelemättömän jäteveden ohijuoksuttaminen Perämereen on lopetettu, mutta normaalia kevyemmin käsiteltyä jätevettä päätyy yhä mereen Kemissä.
Uusi laki selkeyttää kalastuksen valvontaa
Kalastajien on merkittävä pyydykset aiempaa näkyvämmin ja palautettava alamittaiset kalat vesistöön.
Päiväkeskustoiminta laajenee Torniossa
Päihdepuolen päiväkeskustoiminta muuttuu viisipäiväiseksi remontin myötä
Valiokunta vaatii yhteistä lohistrategiaa
Tavoitteena on muuttaa kansallista lohipolitiikkaa ja elvyttää Itämeren luonnonlohikannat.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.