Lappi |

Hillaa ostetaan Ranualla 12 eurolla - hinta nousee koko ajan

Hillan ostohinta on tällä hetkellä 12 euroa kilolta, mutta hinta nousee koko ajan, kertovat ranualaiset hillanostajat. Hillaa alettiin ostaa Ranualla viime perjantaina.

Hillasaalis
Kuva: Marita Seppälä

Ranuan torilla hillaa jo neljättä päivää ostava ex-kauppias ja hillatohtorinakin tunnettu Taisto Illikainen sanoo, että osto on alkanut varsin vaisusti.

- Kyllä näyttää olevan hiljaista. Ei ole vielä yhtäkään kiloa maanantaiaamulle tullut.

Illikainen kertoo, että perjantaina torille tuotiin vajaat parikymmentä kiloa hillaa myyntiin. Lauantaina myyntiin asti pääsi runsaat viitisen kiloa ja sunnuntaina ei enää yhtään.

Vähäistä myyntiä selitää osin se, että sato on vielä pääosin rakaa. Sato alkaa olemaan kypsä vasta 1-2 viikon kuluttua. Sadosta on veikattu huonoa.

- Ei tässä auta muuta kuin odotella ja kuunnella, että mikä on tilanne. Henkilökohtaisesti minusta tuntuu, että sato tulee olemaan surkea, Illikainen sanoo.

Toinen ranualainen hillanostaja, yrittäjä Reijo Säääskilahti sanoo nostaneensa myöhemmin maanantaina hillakilon ostohintaa 12 eurosta 15 euroon. Samoin kertoo tehneensä myös Illikainen. Sääskilahdenkin mukaan hillaa on tuotu myyntiin erittäin huonosti.

Kommentoi aihetta

(6 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.

Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

asmunti

Ilmoita asiattomasta kommentista

Hilloja on pakasteessa jo omaksi tarpeeksi. Myyntiin olen kerännyt 40kg, huono sato on vaan propagandaa..


Kilohinta

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kyllä hillaa alkaa tulla myyntiin, kun kilohinta on kohdillaan. Esim. 50 euron kilohinnalla tavaraa tulisi myytäväksi ettei vastaan ehtisi ottamaan...

Se on se business...


Verolle

Ilmoita asiattomasta kommentista

Hillanpoiminta tulee laittaa tuloverotuksen piiriin, kun kohtuuttomuuksiin hinnassa mennään, lisäprosentikin (50%) jälkeen jää erittäin kohtuullinen 8 euroa käteen.

Hullua hukata Hallitukselta tälläinen verotussauma! Nyt Jutta huomio kotimaahan ja sen typeryyksiin. Meno on kuin Espanjassa!


Jöötipetteri

Ilmoita asiattomasta kommentista

Onpas Ranuan hillamestari ollut vaiteliaana tänä kesänä. Hänhän se joka vuosi yrittää levittää progandaa, että hillaa tulisi runsain mitoin, jotta väkeä saataisiin hillamarkkinoille ja ennenkaikkea että hillan sisäänostohintaa saisi poljettua mahdollisimman alas. Mutta toisaalta kyllä se niinkin on että jos tavaraa ei ole mitä myydä, niin saa sitä ostaja luvata vaikka prinsessan ja puoli valtakuntaa. Kun ei ole mitä myydä, niin ei ole. Höpöjuttuja nämä jotka kehuvat poimineensa pakastimeen ja myyntiin kymmeniä kiloja. Ja jos ovatkin, niin ovat poimineet vuosia sitten ja myyvät pakkasesta sulatettua marjaa...


Suivaantunut

Ilmoita asiattomasta kommentista

Olen samaa mieltä Jöötipetterin kanssa siitä, että aina ennen

varsinaista hillanpoimintaa joku hillakeisari ilmoittaa hilloja tulevan runsaasti.

Tämä on silkkaa potaskaa, näin on menetellyt mm. Ranualla eräs tomppeli huru-ukko. Hän ei ole käynyt hillasoilla enää vuosiin!

Tarkoitus on siis saada sisäänostohinta mahdollisimman alas, Nämä huru-ukot on lahjottu sisäänostajien toimesta !!!


Tuoreimmat aiheesta: Lappi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä