Etelä-Karjala |

Hirvenkaatoluvat romahtivat

Syksyn hirvenmetsästyskaudella hirviä kaatuu viime vuotta vähemmän. Eniten luvat vähenevät Luumäellä ja Ylämaalla. Parikkalassa kaatolupien määrä jopa lisääntyy.

Hirvi makaa maassa.
Kuva: YLE / Esko Kitula

Hirvenpyyntilupia vähennetään ensi syksyn hirvenmetsästyskaudella. Pyyntilupien määrä vähenee Kaakkois-Suomessa kolmanneksella. Lupia myönnetään alle 1 500. Etelä-Karjalassa kaatolupia on noin 800. Yksi pyyntilupa oikeuttaa metsästämään joko yhden aikuisen hirven tai kaksi vasaa.

Hirvisaaliin arvioidaan pienenevän koko Suomen alueella, sillä lupia myönnetään kaikilla metsästysalueilla edellisvuotta vähemmän. Koko maassa lupien määrä laskee myös kolmanneksella. Lupien määrää vähennettiin edellisvuodesta, koska hirvikanta kääntyi laskuun.

Kaakkois-Suomeen jää 3 000 hirveä

Pyyntiluvat on myönnetty 33 eri hakijalle. Käytännössä hirvenmetsästykseen osallistuu noin 300 erillistä hirvenmetsästysseuraa, -seuruetta tai hirviryhmää. Eniten luvat vähenevät Luumäellä, Ylämaalla ja Savitaipale-Suomenniemi alueella. Lähes samana edellisvuoteen kaatoluvat pysyvät Rautjärvellä, Joutsenossa sekä Ruokolahti-Imatra ja Lemi-Tapalsaari alueilla. Parikkalassa lupienmäärä jopa nousee 34:stä 57:ään. Myös Etelä-Saimaan alueella lupien määrä kasvaa hiukan.

Metsästyksen jälkeinen hirvikannan hirvitalousaluekohtainen tavoitetiheys on 2,5 – 3,5 hirveä tuhannella hehtaarilla. Käytännössä koko Kaakkois-Suomen alueelle jäisi metsästyksen jälkeen noin 3 000 hirveä. Kaakkois-Suomen alueelta metsästettiin vuonna 2011 kaikkiaan noin 2 500 hirveä.

Peurojen metsästykseen myös vähemmän lupia

Valkohäntäpeuran pyyntiin on myönnetty kaikkiaan 180 pyyntilupaa. Viime metsästyskauden aikana saaliiksi saatiin 61 valkohäntäpeuraa.

Pyyntiluvanvaraisten hirvieläinten metsästys alkaa syyskuun viimeisenä lauantaina eli tänä vuonna 29.  syyskuuta.  Hirviä voidaan metsästää vuodenvaihteeseen asti, kun taas peurojen metsästys päättyy vuoden 2013 tammikuun lopussa.

Valkohäntäpeuran pyyntiin myönnetään Kaakkois-Suomessa noin 17 prosenttiä vähemmän lupia kuin viime vuonna.

Kommentoi aihetta

(1 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.

Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Karjala

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä