Hirvi viheriöllä ja muita eläimellisiä golfkokemuksia
Golfarit tietävät, että kentillä voi törmätä jos jonkinmoisiin lentäviin ja vipeltäviin eläinmaailman edustajiin. Kotkalaisen Kai Kilapan vaikuttavimmat näyt kotikentällä ovat olleet hirvi viheriöllä ja merimetso lyöntipaikalla. Ulkomailla hän kohtasi 150 saksanhirveä keskellä väylää.
Golfkentillä eläinmaailma tarjoaa mukavia elämyksiä pelaajille; on lintuja, nisäkkäitä ja matelijoita. Linnusto vaihtelee kentän paikasta riippuen. Esimerkiksi meren äärellä sijaitsevalla Kotkan kentällä vesilintuja riittää. Pelaajat voivat lähietäisyydellä seurata muun muassa sorsa- ja haapanaperheiden elämää. Luonnon raadollisuuskin tulee tutuksi; varikset käyvät usein napsimassa lintuperheiden pienimpiä.
Upean näköisen, mutta monen mielestä harmillisen lisänsä tuovat valkoposkihanhet, jotka kymmenpäisinä laumoina ruokailevat ja hengailevat väylillä. Sen lisäksi, että ne hieman häiritsevät kulkemista, niiden ulostetta on paikoin mattona maassa.
Kaitsu ja kamera - tuttu näky
Kotkalainen Kai Kilappa pelaa paljon, mutta liikkuu kentällä usein pelkkä kamera käsissään. Luonto tarjoaa upeita kuvauskohteita.
- Vaikuttavin näky oli muutama kesä sitten, kun iltahämärissä lähestyimme viheriötä ja ihmettelimme mikä möykky siellä on. Lähempänä huomasimme, että sehän on valtavan kokoinen hirvi. Ja kyllä olivat valtavat myös sen viheriölle jättämät jäljet! nauraa Kilappa.
- Upea oli myös eräänä kesänä kentällä tovin asustellut merimetso. Siellä se se seisoi tyytyväisenä lyöntipaikan vieressä, söi kalaa ja katseli pelaajien touhuja. Ja yhtenä kesänä Kotkassa pelaajia ihastutti piisami, joka asui kahden väylän välissä olevassa lammessa koko kesän.
6-vuotias poika tuli kysymään, että mikä on se pingviinin näköinen lintu, jolla on porkkananokka.
Kai Kilappa on onnistunut tallentamaan filmille myös kentän oman palokärjen.
- Muutama vuosi sitten ihmettelimme polulle ilmestynyttä purukasaa. Katsoimme ylös ja palokärkihän se siellä nakutteli puuta. Samainen lintu ilmestyy tänne joka kesä asustelemaan ja pesimään, kertoo Kilappa.
- Ja on täällä paljon muitakin mielenkiintoisia vakiovieraita. Tässä muutama päivä sitten eräs 6-vuotias poika tuli kysymään, että mikä on se pingviinin näköinen lintu, jolla on porkkananokka. Kerroin hänelle, että meriharakkahan se on. Ne ovatkin hauskan näköisiä ja veikeitä lintuja.
Kleptomaani-orava ja varas-harakka
Kai Kilapalle ja monelle muulle Kotkassa pelaavalle tutuksi on tullut kettu, joka asustelee kentän liepeillä. Kotkassa kettu ei ole peliä pahemmin häirinnyt, mutta tarinoiden mukaan joillain muilla kentillä ketut ovat liiankin kiinnostuneita palloista.
Kotkassakin on elellyt muutamia eläimiä, joilla on selkeitä kleptomaanin oireita. Moni pelaaja muistaa muutaman kesän takaa oravan, joka asusteli golfravintolan vieressä. Sillä oli tapana tutkia pelaajien pihalle jätettyjä golfbägejä. Se tunki päänsä avonaisiin taskuihin ja nappasi mukaansa kaiken mitä irti sai ja jaksoi kantaa.
Samaisella reviirillä eleli myös harakka, joka oravan tavoin varasti bägeistä kaikenlaista mielenkiintoista. Terassilla istuvat saivat naureskellen seurata, miten ihmiset juoksivat harakan perässä, jolla oli nokassaan voileipäpussi tai suklaapatukka.
Ulkomailla eksoottisempia elukoita
Kai Kilappa on käynyt pelaamassa paljon myös ulkomailla, jossa maasta riippuen eläimistö on hyvinkin eksoottista.
- Floridan kentällä oli muun muassa alligaattoreita ja kilpikonnia. Erään kaverini pallo meni ison, reilun metrin mittaisen kilpikonnan viereen. Hän päätti lyödä pallon siitä pois, mutta kilpikonnan valtavia leukoja katsellessa totesi kuitenkin, että eiköhän suosiolla jätetä pallo sinne.
Kööpenhaminassa, Pohjoismaiden vanhimmalla kentällä Kai Kilappa kohtasi näyn, joka ei häneltä unohdu koskaan.
- Eräällä väylällä seisoskeli rauhassa 150 saksanhirveä. Se oli huikea näky, kuin olisi eläintarhassa pelannut!
Tuoreimmat aiheesta: Luonto
Tutkijat: Puhdas vesi loppuu parissa sukupolvessa
Vain 2,5 prosenttia maapallon vedestä on juomakelpoista. Tutkijoiden mukaan puhdas vesi loppuu jo pian, ellei ongelmaa ymmärretä ja siihen puututa.
Kuvagalleria: Tikka tiirailee telkän munia
Toukokuuta on eletty kuluneella viikolla kesäisissä lämpötiloissa ja maiseman väri on vaihtunut varsin vihreäksi. Keskisuomalaiset sääkuvaajat ovat ikuistaneet ahkerasti muun muassa kukkia ja lintuja.
Kalkista on moneksi - ruokakärrytkin pullistelevat sitä
Yleinen käsitys on, että kalkkituotteita käytetään teollisuuden tuotannossa. Kalkkia on kuitenkin hyvin arkipäiväisissä asioissa, jopa suurin osa ostoskärryn sisällöstä koostuu siitä.
Yli-Marolan eläimet valmiina rapsuteltaviksi – katso video!
Yli-Marolan kotieläinpihalla Lahdessa luotetaan tänä kesänä vanhojen suosikkien vetovoimaan. Uusina tulokkaina pihalla nähdään kaksi shetlanninponia.
Sotatantereelle lapioin ja myrkyin jättiputkea vastaan
Jopa viisimetriseksi kasvava jättiputki polttaa ihon palovammoille. Jättiputkea hävittävät viranomaiset tarvitsevat asukkaiden apua, jotta jättimäisestä kasvista päästään todenteolla eroon.
Liuottimen määrä Mätäjoessa vähentynyt
Helsingin kaupungin ympäristökeskus on ottanut vesistönäytteitä päivittäin. Näytteitä on otettu sekä purosta että Iso-Huopalahdelta, jonne Mätäjoki laskee.
Norjalaispojat syöttivät veneestä miekkavalasta- Katso video!
Norjalaispojat pääsivät syöttämään lähietäisyydeltä miekkavalasta. Pojat olivat kalastamassa veneestä Nordkapin Nordvågenin lähellä, kun ilmeisesti nälkäinen miekkavalas tuli saaliinjaolle.
Susikanta romahtamassa geneettisesti
Oulun yliopistossa perjantaina väittelevän tutkija Eeva Janssonin mukaan Suomen susikanta on jo liian pieni, ja geeniperimää ennen parantanut yhteys Venäjän susiin on katkeamassa metsästyksen takia.
Turvetuotantoalueen laskuojasta kiistellään Hartolassa
Hartolan Turpeen Kari Rantasen mukaan Vapon turvetuotantoalueen vedet tulvivat laskuojasta ajoittain hänen alueelleen Isosuolla. Vapo Oy:n lakimiehen, Martti Patrikaisen mukaan laskuoja on niin suuri ja syvä, ettei tulviminen ole mahdollista.
Luontokeskus Naavan suosio yllätti
Metsähallituksessa ollaan yllättyneitä Pelkosenniemen Pyhätunturilla olevan luontokeskus Naavan suuresta suosiosta. Naava on toiminut vasta vuoden, mutta taloon odotetaan jo sadattatuhannetta asiakasta. Suunnittelija Reeta Nyman sanoo, että kaikki ennakko-odotukset on jopa reippaasti ylitetty.
