Hirvijahdissa palataan normaalitahtiin
Viime syksyinen piikki pohjoiskarjalaisessa hirvijahdissa on ollutta ja mennyttä. Suomen riistakeskus on myöntänyt syyskuun lopussa alkavalle jahtikaudelle 1620 pyyntilupaa, mikä on noin 900 vähemmän kuin viime vuonna.
Pohjoiskarjalaiset hirvenmetsästäjät palaavat arkeen ensi syksynä.
Suomen riistakeskus on myöntänyt Pohjois-Karjalaan 1620 hirvilupaa, missä on vähennystä viime syksystä 36 prosenttia. Vuosi sitten lupia oli 2528.
Riistapäällikkö Juha Kuittinen sanoo, että nyt maakunnan hirvijahdissa palataan normaalitahtiin. Viime syksynä lupia oli reilusti keskivertoa enemmän, koska hirvikannan nousu haluttiin napata kiinni.
Tulevalla jahtikaudella hirviä tullaan Kuittisen mukaan ampumaan noin 2100. Viime syksynä saalis oli vajaat 2900 eläintä.
Viimeisten noin kymmenen vuoden aikana maakunnan hirvisaaliit ovat liikkuneet 2000-2500 pään välillä.
Viime vuonna hirvikannan nousu napattiin kiinni.
Tohmajärvi on poikkeus
Syyskuun viimeisenä lauantaina käynnistyvällä metsästyskaudella lupien määrä vähenee kaikkien muiden muiden yhdistysten alueilla paitsi Tohmajärvellä, Joensuun seudulla ja Valtimolla.
Tohmajärvellä lupamäärä peräti kaksinkertaistuu. Viime syksynä lupia oli 95. Nyt niitä on 171.
Joensuun seudulla ja Valtimolla nousu on hyvin pieni.
Lieksassa tiedossa välivuosi
Lieksassa lasku on todella raju. Kun viime vuonna lupia oli käytössä 414, on syyskuussa niitä enää 20.
Myös Liperissä (60) ja Polvijärvellä ( 79) lupamäärät putoavat roimasti.
Pohjois-Karjalan hirvikannaksi arvioitiin viime metsästyskayden päättyessä noin 3900 hirveä. Tiheytenä tämä on 2,4 hirveä tuhannella hehtaarilla.
Vähennystä koko maassa
Lupia myönnetään Suomessa kaikilla riistakeskuksen alueilla edellisvuotta vähemmän.
Esimerkiksi naapurimaakunnassa Pohjois-Savossa hirvilupamäärä on yli puolet pienempi kuin edellisvuonna.
Koko maassa lupia on syksyllä käytössä syksyllä 36 800. Myönnettävällä lupamäärällä tullaan kaatamaan noin 50 000 eläintä.
Tuoreimmat aiheesta: Pohjois-Karjala
Polvijärvellä kipuillaan kuntaliitosselvityksen alla
Polvijärven kunnan itsenäisyys kuumentaa tunteita. Torstai-iltana valtiovarainministeriön asettaman selvitysmiehen vetämässä tilaisuudessa kuultiin puheita kunnan itsenäisyyden puolesta, mutta myös selvitystyön tarpeellisuudesta.
Pohjois-Karjalan Prikaatin viimeinen paraati Joensuussa
Itä-Suomen sotilasläänin alueellinen puolustusvoimien lippujuhlapäivän paraati järjestetään 4. kesäkuuta Joensuun torin ympäristössä. Paraati on samalla viimeinen Pohjois-Karjalan Prikaatin juhlaparaati maakunnassa.
Kirvesniemen vetämä Karhu Ski haettu konkurssiin Kiteellä
Harri Kirvesniemen johtama suksitehdas Karhu Ski on haettu konkurssiin Kiteellä. Konkurssihakemus on jätetty Pohjois-Karjalan käräjäoikeudelle keskiviikkona.
Karelia Upofloor harkitsee tuotantonsa lopettamista Kuopiossa ja Joensuussa
Yhtenä vaihtoehtona on tuotannon lopettaminen joko Kuopiossa, Tuupovaarassa tai molemmissa. Yhtiö irtisanoi henkilöstöään myös viime vuonna.
Kiteen johdon joukkopako alkamassa? - Irtisanoutumisista syytetään perussuomalaisvaltuutettuja
Kiteen kaupungin virkamiesten irtisanoutumisten uskotaan jatkuvan lähikuukausina. Kaupungin henkilöstöpäällikön mukaan moni työntekijä pohtii parhaillaan irtisanoutumista tai vähintäänkin pidemmälle vapaalle jäämistä. Taustalla muhivat virkamiesten ja poliitikkojen väliset riidat.
Suonna Kononen teki levyn Reino Rinteen teksteistä
Huojuva lato-yhtyeen laulajana tunnettu joensuulainen Suonna Kononen kokosi kirjailija-runoilija Reino Rinteen 100- vuotisjuhlavuodeksi äänilevyn Rinteen teksteistä. Kuunnelmatyyppisellä levyllä vuorottelevat lausutut ja lauletut runot. Yhtenä lausujana levyllä on entinen Ylen pääkuuluttaja Pentti Fagerholm.
Makasiinipolttajalle kolme vuotta vankeutta ja miljoonakorvaukset
Pohjois-Karjalan käräjäoikeus on tuominnut nuoren lieksalaisnaisen kolmen vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen Joensuussa viime vuonna tehdystä tuhotyöstä. Mielentilatutkimuksen mukaan nainen oli tekoja tehdessään alentuneesti syyntakeinen. Oikeus tuomitsi naisen maksamaan yli 2 miljoonan euron korvaukset.
Miksi minut hylkäsit?
Punainen Audi 80 on seisonut läpi talven keskellä rauhallista rivitaloaluetta sijaitsevan umpikadun kääntöpaikalla. Auton alla on talvirenkaat. Etupenkillä lojuu Children of Bodomin CD-levy ja muuta tavaraa. Lumet ovat sulaneet kiiltonsa menettäneen 2-litraisen auton pelleiltä, mutta miksi kulkupeli seisoo edelleen hyljättynä rivitalon päädyn kupeessa vielä kesäkuun korvilla. Eikö ketään kiinnosta?
Niiralanniemeen lomarakennuksia? Kyläläiset vastustavat
Joensuun Tuupovaarassa ei lämmetä Niiralanniemen kaavoittamiselle lomarakennuksille. Kyläläiset nauttivat nykyisistä poluista, uimarannasta ja sotainvalidien majasta.
Uusi tievalaistus säästää sähköä ja hohtaa paremmin
Suurpainenatrium-valaisimet yleistyvät teiden varsilla. Elohopeatekniikkaa alkaa olla aikansa elänyttä.
