Satakunta |

Hirvikanta pitkästä aikaa pienentynyt Satakunnassa

Myös valkohäntäkauriiden eli aiemmin valkohäntäpeurana tunnetun eläimen kanta on kääntynyt laskuun. Siksi metsästyslupia myönnetään 11 % vähemmän kuin viime vuonna.

Hirvi juoksee maantien yli.
Kuva: Yle

Hirvikanta on kääntynyt laskuun Satakunnan riistakeskuksen alueella.

Riistakeskuksen Satakunnan-osasto myöntää täksi vuodeksi vähemmän hirvenpyyntilupia kuin edellisenä vuonna, koska hirvien määrä on pitkästä aikaa vähentynyt. Myös valkohäntäkauris-kanta on hieman pienentynyt.

Hirviä saa maakunnassa pyytää tänä vuonna hieman alle 2100 ja valkohäntäkauriita noin 4200 kappaletta. Molempien eläinten pyyntimäärä pienenee 11 prosenttia. Kuusipeuroja saa pyytää 20 kappaletta. Yhdellä pyyntiluvalla saa kaataa yhden aikuisen hirvieläimen tai kaksi vasaa.

Satakunnassa oli talven laskentojen aikaan 2900 hirveä ja 4900 valkohäntäkaurista.

Metsästyskausi alkaa syyskuun lopussa. Hirviä metsästetään vuodenvaihteeseen asti, peurojen metsästys päättyy tammikuun lopussa.

Suomen riistakeskuksen Satakunnan-piirin toimialueeseen kuuluuvat Satakunnan maakunnan lisäksi Kihniön, Parkanon, Ikaalisten, Hämeenkyrön, Sastamalan, Punkalaitumen ja entisen Viljakkalan kunnan alueet Pirkanmaalta.

 

Tuoreimmat aiheesta: Satakunta

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä