Kainuu

Hirvilupia vähemmän kuin vuosi sitten

Eniten saalis putoaa Puolangalla. Myös Kajaanissa, Vuolijoella ja Suomussalmella saalis pienenee selvästi. Ainoastaan Paltamossa lupamäärää on lisätty viime vuodesta.

Uroshirvi lepää pellolla
Kuva: Anna Sirén / Yle

Suomen riistakeskus on myöntänyt Kainuun alueelle 2 157 hirven pyyntilupaa syksylle. Riistakeskus uskoo kaatomäärän nousevan noin 2 800 hirveen, koska kaatoprosentin arvioidaan nousevan korkeaksi. Lisäksi yhdellä pyyntiluvalla voi kaataa joko yhden aikuisen hirven tai kaksi hirven vasaa.

Hirvikanta oli Kainuussa useita vuosia runsas ja niiden aiheuttamat vahingot kasvoivat kohtuuttomiksi. Ennätysjahti oli vuonna 2009, jolloin kaadettiin 6 900 hirveä.  Viime syksynä kaadettiin 3 700 hirveä.

Suurilla lupamäärillä hirvikanta on saatu pienennettyä. Tavoitteena on saada hirvien määrä sellaiselle tasolle, etteivät vahingot pääse kasvamaan kohtuuttomiksi.

Riistakeskus suosittaa, että hirvisaaliissa olisi kullakin seurueella noin puolet vasoja.

Hirvenmetsästys alkaa syyskuun viimeisenä lauantaina ja jatkuu vuoden loppuun asti. Osa hirviseuroista aloittaa pyynnin vasta lokakuun puolella.

Tuoreimmat aiheesta: Kainuu

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä