Hirvonen ylivoimainen erikoiskoekuningas
Ilman avauspäivän ongelmiaan Mikko Hirvonen olisi ollut takuuvarmasti mukana Suomen MM-rallin voittotaistelussa. Siitä osoituksena erikoiskoevoittojen määrä: Hirvonen vei yli puolet viikonlopun pikataipaleista.
Autonsa puuhun kolhinut ja sen jälkeen jarruongelmista kärsinyt Hirvonen jäi vielä torstaina ilman pohja-aikoja. Perjantaina ääni kellossa kuitenkin muuttui.
Ärsytetty Hirvonen vei toisen ajopäivän pätkistä kolme ensimmäistä ja aloitti kipuamisen kohti kärkikymmenikköä. Kaiken kaikkiaan Ford-kuski raivosi perjantain kahdeksasta erikoiskokeesta viisi.
Lauantaina sama meno jatkui, sillä Hirvonen paukutti päivän 11 erikoiskokeelle peräti kahdeksan pohja-aikaa. Koko rallin aikana Hirvonen ajoi siis parhaan ajan 13 erikoiskokeelle.
Hirvosen lisäksi pohja-aikoihin Suomen MM-rallissa ylsivät Sebastien Loeb (5), Jari-Matti Latvala (2), Sebastien Ogier ja Jari Ketomaa.
Tuoreimmat aiheesta: Keski-Suomi
Pk-yrityksilläkin paineita siirtyä ulkomaille
Euroopan talouden heikot näkymät syövät kysyntää. Erityisesti kalliimmat tuotteet eivät käy kaupaksi. Kysynnän hiipuminen kouraisee erityisesti metallialaa.
Karhut tekevät tuhansien tuhoja hunajatarhoilla
Karhut ovat olleet poikkeuksellisen kovasti hunajan perään tänä keväänä. Vahinkoja voisi estää karhuaidalla, mutta määrärahat ovat jo menneet.
Kuinka luokki taivutetaan
Raviratojen tähti tai virma ratsu oli ennen paras työkaveri ja huippusijoitus.
Mopojen kunnossa parantamisen varaa
Liikkuva poliisi joutui antamaan jonkinlaisen kirjallisen seuraamuksen lähes puolelle valvontaiskuun osuneista mopoilijoista Länsi-Suomessa.
Viidakon tähtöset oli Susanna Ruotsalaiselle shokki
Susanna Ruotsalainen on lähdossä kesällä kiertueelle elämänkumppaninsa Matti Nykäsen kanssa. Televisiossa molemmat esiintyivät kevätkaudella tosi-tv -sarjoissa.
Äänekoski selvittää terveyspalveluiden säilyttämistä
Suolahden, Sumiaisten ja Konginkankaan lääkäripalveluiden säilyttäminen selvitetään. Kustannukset eivät kuitenkaan saa paisua.
Jättiputkea torjutaan taas
Vieraslajien torjuntatyöt on aloitettu jättiputkesta. Keski-Suomesta on havaittu tähän mennessä 340 vieraskasvien esiintymää. Näistä yli 200 on jättiputkea.
Parkour: Hyppimisen lyhyt oppimäärä
Parkour on liikuntaa ja luovaa ilmaisua, jossa liike syntyy vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Parkouraajia näkee kaduilla, kulttuuriareenoilla, elokuvissa ja musiikkivideoissa.
Javanaisen jatkolle niukka tuki
Äänekosken kaupunginjohtaja Hannu Javanainen jatkaa tehtävässään. Päätös syntyi kaupunginhallituksessa tiukan äänestyksen jälkeen äänin 7-6.
Viherhankkeet viivästyvät Jyväskylässä
Heikko taloustilanne saattaa lykätä useita viher- ja virkistysalueiden kehittämishankkeita Jyväskylässä. Esimerkiksi Tuomiojärven ja Palokkajärven rantareittien toteutuminen seuraavan kymmenen vuoden aikana on epätodennäköistä.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.