Perämeri |

Historioitsija: muu kuin Tornio olisi moka

Peräpohjolan historiallisen nimistön asiantuntija kannattaa uuden kunnan nimeksi Torniota. Oulun yliopiston Suomen ja Skandinavian historian professori Jouko Vahtola pitää Torniota ylivoimaisesti sopivimpana nimenä kunnalle.

Vanha Tornion kartta
Kuva: YLE / Antti Heikinmatti

Vahtola perustelee näkemystään Tornion pitkällä historialla.

- Se, että Tornio kaupunkina perustettiin jo 1620-luvulla ja se on suunnitellulla alueella vanhin kaupunki, antaa tietenkin suuren etumatkan Torniolle. Kemistähän tuli kaupunki vasta vuonna 1869, Vahtola toteaa.

Hänen mukaansa Tornio-nimen tunnettavuus kannattaa myös ottaa huomioon. Jo Olaus Magnuksesta lähtien Tornio tuli yleiseen tietoisuuteen ja oli vuosisatojen ajan hyvin kuuluisa paitsi Ruotsissa, myös koko Euroopassa.

Muu kuin Tornio olisi "suuri moka"

Vahtola tietää, että Tornio on vuosisatojen ajan - eli jo esimerkiksi 1700-luvulla - ollut paljon tunnetumpi paikka kuin Turku, joka oli Suomen pääkaupunki. Senkin jälkeen 1800- ja 1900-luvuilla nimenomaan raja-asema teki Torniosta tunnetun.

- Alueen nimenä kannattaa hyödyntää Tornion tunnettavuus ja kuuluisuus, koska siitä hyötyy koko alue ja se on kyllä suuri moka, jos jokin muu nimi otetaan tuollaisen alueen nimeksi.

- Eiväthän muutkaan nimet häviä millään tavalla. Ne ovat taajamia ja keskuksia ja Kemi säilyy omana kaupunkinaan ja siitä puhutaan miltei samalla tavalla kuin ennenkin, Vahtola huomauttaa.

Lähteet:
YLE Perämeri

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Perämeri

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä