Hoitoonpääsyajat eivät toteudu maakunnissa
Valvira on antanut yhdeksälle sairaanhoitopiirille määräyksen saattaa kiireettömään hoitoon pääsy lain edellyttämälle tasolle vuoden loppuun mennessä. Mikäli tavoitteeseen ei päästä, joutuvat sairaanhoitopiirit maksamaan sakon. Yksi uhkasakon alla olevista on Vaasan sairaanhoitopiiri.
Yhdeksälle sairaanhoitopiirille on annettu sakon uhalla tehostettu määräys noudattaa hoitoon pääsystä annettuja enimmäisaikoja. Kaikkien määrättyjen sairaanhoitopiirien on annettava Valviralle tammikuuhun mennessä selvitys siitä, miten kiireettömään hoitoon pääsy on saatettu lain mukaiselle tasolle.
Sairaanhoitopirit joutuvat selvittämään Valviralle luotettavat seurantatiedot lähetteiden käsittelystä sekä hoitoa odottavista potilaista erikoisaloittain.
Piireille määrättyjen uhkasakkojen määrä vaihtelee 200 000 - 800 000 euron välillä. Suurimman uhkasakon on saanut Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri.
Lisäksi Valvira antoi kyseisille sairaanhoitopiireille moitteet puutteista hoidon tarpeen arvioinnista, hoitoon pääsystä ilmoittamisesta ja sairaanhoitopiirin omavalvonnan ongelmista.
Tuoreimmat aiheesta: Terveys
EU-määräys: Täytettävät oliiviöljykannut kielletään
Onko EU tehnyt palveluksen ravintoloiden asiakkaille vai onko se tuottanut joutavaa byrokratiaa? Riippuu näkökulmasta.
Väitös: Terveysriskit kasaantuvat vähän liikkuville masentuneille
Suomalaisten kansantauteja masennusta ja diabetestä sekä sydän -ja verisuonitauteja esiintyy samoilla vähän liikkuvilla ihmisillä, käy ilmi tuoreesta väitöstutkimuksesta.
Tutkimus: Suomalaiset EU:n keskiarvoa hoikempia
Viimeisimmän Euroopan laajuisen selvityksen mukaan tuhdeimpia ovat unkarilaiset, keveimpiä romanialaiset, kertoo Deutsche Welle.
Suomalaiset tuovat Thaimaan-tuliaisina tippuria
Valtaosa tippuritartunnan viime vuonna saaneista oli miehiä, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Lisähappi leikkauksen jälkeen voi estää jalan amputaation
Lisähapen antaminen verisuonikirurgisista leikkauksesta toipuvalle vähentää merkittävästi haavatulehduksia, kertoo lauantaina Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella tarkastettava väitöstutkimus. Kahden päivän happiviiksikuurilla voidaan estää jopa alaraajan amputaatio.
Keskussairaalan remontista sopu
Carean hallituksessa syntyi myös yhteisymmärrys keskussairaalan ja Kouvolan Ratamo-keskuksen välisestä työjaosta.
Pääkaupunkiseudulta virtaa synnyttäjiä muualle maakuntaan
Keväällä alkanut Naistenklinikan remontti ajaa synnyttäjiä alueen muihin sairaaloihin. Esimerkiksi Porvoossa synnyttäjien määrä on ollut kevään aikana kovassa kasvussa.
Korkea ja matala verenpaine hidastavat iäkkään mielentoimintoja
Yli 65-vuotiaan kannattaa pitää verenpaine oikealla tasolla.
Rintasyöpäriskiä voi pienentää SERM-lääkkeillä
Rintasyöpää voi ehkäistä SERM-lääkkeillä. Osalle haitat ovat kuitenkin hyötyjä suurempia, joten lääkkeiden käyttö vaatii tarkkaa harkintaa.
Katse kääntyy ulkomaille, kun omat osaajat puuttuvat
Pula terveysalan osaajista on pohjalaiskunnissa niin suuri, että yksittäisen houkuttelun sijaan osaajia haetaan ulkomailta keskitetysti. Verkot ovat vetämässä Espanjaan, jotta Vaasan seudulle ja lähistölle sekä Pietarsaareen saataisiin hammaslääkäreitä. Lestin- ja Perhonjokilaaksoon on tuotu lääkäreitä Unkarista ja sieltä heitä aiotaan hankkia ehkä lisääkin.
