Tuija Vasander oli hoivayrittäjänä 12 vuotta. Laajimmillaan hänellä oli neljä hoivakotia, 70 asukasta ja 50 työntekijää. Lopetusvaiheessa jäljellä olleiden kolmen kodin liikevaihto oli 2,2 miljoonaa.

Vasander sanoo, että vuoden 2013 kilpailutuksessa hänen hoivakotinsa eivät enää olisi pärjänneet. Kilpailuehtojen mukaan kullakin asukkaalla pitää olla oma wc-kylpyhuone. Vasanderin olisi pitänyt investoida uusiin tiloihin.

- Ongelma on se, että yhden sairaanhoitajan yrityksen on vaikea saada esimerkiksi vakuutusyhtiö rahoittamaan ja rakentamaan tilat. Yhdelle ihmiselle riski on liian suuri, toteaa Vasander.

Hoivatyöstä on tullut bisnestä, jossa raha ratkaisee. Henkilökunnan ja tilojen käyttö on mahdollisimman tehokasta.

- Jos rumasti saa sanoa, tehdään koppihoitoa. Jokaisella on pieni huone ja iso kylpyhuone. Yhteisiä tiloja on minimaalisesti, ehkä vain yksi. Ei ole erikseen tilaa esimerkiksi tv:n katseluun.

"Ihmisiä pitää rakastaa ja halata"

Hyvä hoito on Vasanderin mukaan muutakin kuin että on kuiva vaippa, vaatteet päällä ja ruokaa lautasella. Hän sanoo, että asumisyksiköiden pitäisi olla koteja. Hoivakoteja, joissa tehdään asioita yhdessä, mennään erilaisiin tapahtumiin ja tehdään sitä, mitä ihmiset kotonakin tekevät.

- Hoivakodissa ihmisiä rakastetaan ja heitä halataan. Siellä saa suuttua ja olla pahalla päällä. Vierailuaikoja ei ole, ja omaiset voivat tulla käymään milloin vain. Ihmiset tekevät kodin ja sen, mitä talon sisällä tapahtuu, muistuttaa Vasander.

Vasander sanoo, että hänen edustamalleen yrittäjyydelle ei enää oikein ole sijaa nyky-yhteiskunnassa. Ei ole tilaa sellaisille hoivakodin perustajille, jotka eivät ryhdy yrittäjiksi maksimoidakseen rahallisen tuoton, vaan jättääkseen jälkensä hyvään hoitamiseen.

- Halusin tehdä työtä, jolla on merkitystä. En ensisijaisesti rahaa, sanoo Vasander.

Vasanderille yrityksen lopettaminen on ollut raskas ja tunnepitoinen prosessi.

- Tuntuu kuin olisin perheen hajottanut. Perheen, joka oli minulle hirveen rakas ja tärkeä.