Ulkomaat

Hollande: Venäjän lopetettava toimet Syyriassa ja al-Assadin erottava

"Meidän on varmistettava, että Bashar al-Assad luopuu vallasta", Ranskan presidentti François Hollande sanoi torstai-iltana televisioidussa puheessaan.

Ranskan presidentti Francois Hollande piti uudenvuodenpuheen Pariisissa 31. joulukuuta 2015.
Ranskan presidentti Francois Hollande piti uudenvuodenpuheen Pariisissa 31. joulukuuta 2015. Kuva: AFP

Ranskan presidentti François Hollande vaatii Venäjää lopettamaan siviiileihin kohdistuvat vahingonteot. Hollanden mukaan myös Syyrian presidentin Bashar al-Assadin on erottava.

–Meidän on varmistettava, että Bashar al-Assad luopuu vallasta, Hollande sanoi televisioidussa puheessaan, jonka tarkoitus oli käsitellä Ranskan myllätyn hallituksen uusia toimia.

Hollanden mukaan Assad murhaa omaa väkeään, Moskovan avustuksella.

–Tilanne on hyvin vakava ja siksi vaadin, että Venäjä lopettaa toimensa, Hollande sanoi.

Saksan Münchenissa neuvotellaan perjantaina Syyrian tilanteesta ennen varsinaisen turvallisuuskokouksen alkua. Venäjän ja Yhdysvaltain ulkoministerit Sergei Lavrov ja John Kerry kuitenkin tapasivat toisensa jo torstaina illalla.

–Venäjän toimet Aleppossa ja alueella juuri nyt vaikeuttavat vakavan keskustelun mahdollisuutta, ulkoministeri Kerry sanoi uutiskanava CNN:n mukaan ennen lähtöään Müncheniin.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä