Ulkomaat |

Hollannissa seitsemän kuoli ammuskelussa ostoskeskuksessa

Hollannissa seitsemän ihmistä on kuollut ja toistakymmentä loukkaantunut ostoskeskuksessa sattuneessa ammuskelussa. Ammuskelu sai alkunsa lauantaina puolen päivän jälkeen Alphen aan den Rijnin kaupungissa noin 30 kilometriä Amsterdamista lounaaseen.

Poliiseja ostoskeskuksen ulkopuolella.
Poliiseja ostoskeskuksen ulkopuolella ampumavälikohtauksen jälkeen. Kuva: NOS

Alphen aan den Rijnin pormestari Bas Eenhoorn vahvisti tiedotteessaan, että kuolleiden määrä on seitsemän, ampuja mukaan laskettuna.

Loukkaantuneista ainakin neljän vammat ovat vakavia.

Silminnäkijöiden mukaan automaattiaseella varustautunut mies avasi tulen väkijoukkoon jopa kymmeniksi minuuteiksi. Hän surmasi myöhemmin itsensä. Tapahtumahetkellä ostoskeskuksessa oli paljon ihmisiä, erityisesti lapsiperheitä viikonloppuostoksilla.

Poliisin mukaan tekijä on 24-vuotias Tristan van der Vlis. Aluesyyttäjän mukaan mies on syntyperäinen paikallinen ja ampumakerhon jäsen. Van der Vlisillä on myös rikosrekisteri. Syyttäjä on "käytännössä varma", että mies toimi yksin.

- Hän liikkui ympäriinsä kiireettä, tappaen kylmäverisesti, kuvasi eräs silminnäkijä NOS-televisiokanavalle.

Pormestari Eenhoorn esitti tiedotustilaisuudessa suruvalittelunsa uhrien perheille. Myös kuningatar Beatrix ja pääministeri Mark Rutte ilmaisivat surunvalittelunsa ja kertoivat olleensa kauhissaan tapahtuneesta.

Pormestarin mukaan uhrien joukossa on lapsia, mutta hän ei tiennyt, ovatko he kuolleita vai loukkaantuneita.

Kaupunkilaiset olivat järkyttyneitä ampumavälikohtauksesta ja jonottivat poliisiasemilla yrittäessään selvittää läheistensä sijaintia. Kaupunki avasi ihmisille erityisen kriisipuhelinnnumeron.

Kaupungissa on noin 72 000 asukasta.

Lähteet:
AFP, AP, Reuters, YLE Uutiset

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä