Kotimaa |

Holmlund sai tiedon sieppauksesta alkuvaiheessa

Sisäministeri Anne Holmlund (kok.) sai sieppauksesta tiedon hyvin alkuvaiheessa, kun katoaminen oli muuttunut kidnappaukseksi. Sisäministeriön johtoryhmä aikoo puntaroida tapausta tarkkaan ensi tiistaina. Holmlund sanoo, että hänelle kerrottiin tarkkaan tilanteen etenemisestä, mutta ratkaisut teki poliisin johto. Lunnasvaateita ministeri kuvaa varsin korkeiksi.

Sisäasiainministeri Anne Holmlund
Kuva: Mari Itkonen / YLE

Holmlund sanoo, että tiistaina ministeriössä mietitään, tarvitseeko poliisi uusia ohjeita tai toimivaltuuksia poikkeustilanteita varten.

Holmlund sanoo, että sieppaustilanne on aina sellainen, että poliisi ryhtyy tarkkaan selvitystyöhön lunnasvaateiden suuruudesta riippumatta.

Ministeri korostaa, että poliisi pyrkii turvaamaan kaikkien kansalaisten hengen. Hänestä uusien uhkakuvien arvioiminen on sieppauksen jälkeen hyvin tärkeää.

Valtionjohdon turvallisuus on Holmlundin mukaan taattu ja uhkaavat tilanteet ovat olleet hyvin harvinaisia. Koettuja uhkia hän ei tarkasti osaa eritellä.

Vielä on aikaista sanoa, kertooko sieppaus jostakin uudesta Suomeen rantautuvasta ilmiöstä, Holmlund sanoo. Hän korostaa kuitenkin, että maamme on yhä turvallinen.

- Tärkeää on, että yhteistyö ja tiedonvaihto toimivat valtioiden kesken, ministeri toteaa.

EU-maiden kanssa yhteistyö sujui hyvin sieppaustilanteessa, ministeri arvioi. Tarkan raportin asioiden kulusta hän saa tiistaina.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä