Turku |

Home ajaa Kiinamyllyn koulun oppilaat Triviumista

Tyksin sairaalaopetusta antava Kiinamyllyn koulu joutuu todennäköisesti muuttamaan homeen takia. Henkilökunta on jo oireillut, oppilaiden oireita ei vielä ole kartoitettu.

Oppilaita tunnilla.
Kuva: YLE / Vesa-Matti Ruuska

Työntekijät alkoivat epäillä rakennuksen ilmanlaatua, kun osa alkoi saada oireita vuonna 2009. Tutkimukset etenivät aluksi sen verran hitaasti, että henkilökunta toimitti oman näytteen Turun yliopistoon tutkittavaksi.

- Asiaan saatiin vauhtia, kun henkilökunta itse porasi näytteen rakennuksen seinästä. Tässä näytteessä oli sen verran löydöksiä, että myös kiinteistön omistaja alkoi selvittää homeasiaa vauhdilla, sanoo koulun johtaja Niina Ekqvist.

Lapsilla on ollut mm. poskiontelontulehduksia ja päänsärkyä. Oireita ei kuitenkaan ole vielä kartoitettu.

- Tässä vaiheessa ei tietenkään voi vielä sanoa johtuuko oireilu homeesta vai jostain muusta, Ekqvist sanoo.

Vasta neljä vuotta Triviumissa

Henkilökunta pitää tilojen vaihtumista harmillisena myös siksi, että koulu ehti toimia Triviumissa vasta vuodesta 2008.

- Nykyisiä tiloja odotettiin 20 vuotta. Suurin osa oppilasista kuuluu erikoissairaanhoidon piiriin, joten sopivien tilojen löytyminen on haasteellista, Ekqvist harmittelee.

Lemminkäisenkadulla Triviumissa toimivassa koulussa on vajaat 30 oppilasta ja 14 opettajaa.

Työterveyshuollon mukaan välitöntä tarvetta muutolle ei ole, mutta tilat tulee kuitenkin vaihtaa. Koululle etsitään korvaavat tilat kesään mennessä.

Lähteet:
YLE Turku

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Turku

Juuri nyt

Kotimaa

Mies ampui katolta Hyvinkäällä - nainen kuoli, 8 loukkaantui

Hyvinkäällä sattui yöllä ampumistapaus, jossa kuoli yksi ihminen ja haavoittui yhdeksän. Poliisi eristi alueen tutkintaa varten.

Hyvinkäällä yhden surmannut ja kahdeksaa haavoittanut mies on yhä karkuteillä. Poliisi kaipaa vihjeitä paikalta poistuneesta kirkkaansinisestä Toyota Hiace -pakettiautosta. Yksi vakavasti loukkaantuneista on paikalle tullut poliisi.

  • Hyvinkään kaupunki on avannut sairaalan tiloihin kriisiapupisteen. Kriisiavun tavoittaa myös numeroista (019) 415550 ja (019) 415551

  • Radio- ja tv-uutiset aina puolen tunnin välein TV1, Yle Radio 1 ja Radio Suomi.

  • Olitko paikalla? Lähetä meille kuvauksesi tapahtumista osoitteeseen yle.uutiset@yle.fi. Kuvan tai videon voit lähettää samaan osoitteeseen tai numeroon 16149.

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä