Keski-Pohjanmaa |

Home ajoi opettajan evakkoon

Opettaja Tiina Mäki-Petäjä haluaa opettaa, mutta altistuminen koulun sisäilman epäpuhtauksille on romuttanut terveyden. Nykyään jokainen työssäolopäivä tuntuu saavutukselta.

Kuvassa Tiina Mäki-Petäjä Lohtaja-talon ovella
Kuva: YLE / Petra Haavisto

Mäki-Petäjän homeoireilu alkoi Kokkolan Lohtajan koulussa keväällä 2010 kuivana ”virkayskänä”. Pahenevat yskänpuuskat ja jatkuva väsymys herättivät epäilyn astmasta tai kilpirauhasen vajaatoiminnasta.

- Pystyin tekemään töitä vain yskänpastillien voimalla. Hakeuduin mittauksiin, mutta kokeet eivät näyttäneet astamaa eivätkä muutakaan, muistelee Mäki-Petäjä.

Kesälomalla olo kohentui ja väsymys kaikkosi. Syyslukukausi palautti yskän ja toi uusia oireita.

- Silmiä kirveli jatkuvasti, välillä oli vaikea nähdä mitään. Väsymys paheni, alkoi huimata ja tavarat putoilivat käsistä.

Sädesientä ja naftaleenia

Keuhko- ja allergiatutkimukset eivät tuoneet vastausta yhä heikkenevään kuntoon. Samaan aikaan osa koulun oppilaista alkoi huomautella liikuntasalin huonosta ilmasta ja Mäki-Petäjä pyysi koulua käynnistämään sisäilmatutkimukset.

- Minua kuunneltiin ja tutkimuksia tehtiin, mutta pienemmässä mittakaavassa kuin toivoin. Koko koulun sijasta tutkittiin vain muutama piste. Rahaa pitää säästää. Terveys on kuitenkin asia mistä ei pitäisi säästää.

Näytteistä löytyi sädesientä ja erilaisia haitallisia yhdisteitä, muun muassa naftaleenia. Mäki-Petäjä joutui jäämään sairaslomalle.

- Kuukauden sairasloman jälkeen kokeilin opetusta toisissa tiloissa, Lohtaja-talolla. Oppilaat kuitenkin kantoivat vaatteissaan ja hiuksissaan mikrobeja ja neljän tunnin jälkeen olin täysin pyörryksissä. Oireiden palaaminen yllätti rajuudellaan.

Iltatyöt kansalaisopistolla onnistuivat, kun kurssilaisina olevat oppilaat pesivät hiuksensa ja vaihtoivat vaatteensa ennen kurssille tulemistaan.

Tytär toiseen kouluun

Mäki-Petäjän perheen arjessa homealtistuminen näkyy monina hankaluuksina.

- Pyykkikone laulaa jatkuvasti. Tyttären koulussa oli sisäilmaongelmia ja koulun jälkeen oli joka päivä mentävä suoraan suihkuun ja vaatteiden vaihtoon, etten saisi oireita. Kun tytär alkoi itse oireilla tutunkuululoisella yskällä, vaihdoin hänet toiseen kouluun. Hänen terveytensä on tärkein, Mäki-Petäjä sanoo.

Kodintekstiileitä ja vaatteita on jouduttu laittamaan roskiin, eikä mihin tahansa voi mennä. Homeongelmille herkistynyt reagoi välittömästi, jos vierailupaikassa on sisäilmaongelmia.

Nyt sairasloma on ohi ja työt ovat käynnistyneet Lohtaja-talolla. Koulun tiloissa Tiina Mäki-Petäjä ei pysty opettamaan.

- Pari viikkoa meni hyvin, kun pystyin pitämään kaikki tunnit ulkona. Oireita tuli vain vähän ja sain hoidettua ne pois lenkkeilemällä iltaisin pari tuntia. Viikon ajan oppitunnit on pidetty sisällä, eikä viikonloppukaan auttanut kohentamaan oloa.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Keski-Pohjanmaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä