Pohjanmaa |

Home ja laikkutaudit viljojen riesana, rypsisadosta tulossa hyvä

Viljoja kiusaavat tällä hetkellä homeet ja lehtilaikkutaudit. Viljasadosta odotetaan kokonaisuudessaan kohtalaista, mutta vaihtelut ovat suuria jopa peltolohkojen välillä. Rypsistä sen sijaan odotetaan hyvää satoa, mutta torjuntaruiskutusten onnistuminen paljastuu vasta lähiviikkojen aikana.

Rypsipelto
Rypsistä odotetaan hyvää satoa. Kuva: Birgitta Vuorela / Yle

Pohjalaismaakunnissa Fusarium-homeiden aiheuttamia tummia jyviä esiintyy tähkissä melko yleisesti, myös lehtilaikkutaudit ovat paikoin runsaita. Vaihtelut tilojen ja peltolohkojen välillä ovat kuitenkin suuria. Sairaudet heikentävät kohdalle osuessaan viljasatoa merkittävästi.

Ohrapelloilla tuleentuminen on alkanut, mutta kaurat, kevätvehnät ja kevätrypsit ovat vielä täysin vihreitä. Heinäkuun rankkasateet eivät ole juurikaan aiheuttaneet lakoa, mutta jatkossa kasvaneet kasvustot eivät enää kestä kaatosateita.

Rypsisadosta ennakoidaan hyvää, mikäli tuholais- ja pahkahomeentorjunnassa on onnistuttu. Säilörehun toisen sadon laatu ja määrä sen sijaan vaihtelee rajusti alueella. Valtaosa karjatiloista korjaa toisen sadon tällä ja ensi viikolla.

Tuoreimmat aiheesta: Pohjanmaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä