Homokiistojen repimässä kirkossa kiisteltiin aiemmin orjuudesta
Homoseksuaalien kohtelu ravisuttaa parhaillaan Suomen luterilaista kirkkoa. Aiemmin kristikunnassa on kiivailtu samantapaisesti esimerkiksi orjuuden oikeutuksesta. Kirkkososiologian professori arvelee, että nyt leimahtanut kiistely homoseksuaalien oikeuksista liittyy vaikeuteen sietää epävarmuutta ja erilaisuutta.
Helsingin yliopiston kirkkososiologian professorin Eila Helanderin mukaan kiivaana käyvä keskustelu on osa laajempaa ilmiötä.
- Jos ajatellaan suomalaista yhteiskuntaa ja koko maailmaa, niin elämme epävarmoja aikoja. Ainoa mikä on varmaa on epävarmuus. Epävarmuudessa ihmiset pyrkivät hallitsemaan omaa elämäntilannettaan ja silloin nousee esille omaan identiteettiin liittyviä kysymyksiä, sanoo Helander.
Professori Helanderin mielestä identiteettikysymyksistä keskustelemalla pyritään luomaan järjestystä epävarmaan maailmaan. Hän muistuttaa, että kristikunnan historiassa on ennenkin kiivailtu identiteettiin liittyvistä asioista. Vastaavanlaisia kysymyksiä koski myös naispappeuskeskustelu.
- Keskustelu naisten oikeudesta pappisvihkimykseen koski identiteettiä, ja se jakoi ihmisten mielipiteitä. Aihe ei kuitenkaan koskettanut kaikkia yhtä voimakkaasti, mutta seksuaalisuus on kysymys, joka on jokaista lähellä, Helander sanoo.
Orjuuskiistassa rakkauden kaksoiskäsky voitti
Homojen ja naisten oikeuksien lisäksi kirkot ovat joutuneet aikoinaan ottamaan kantaa orjien asemaan. 1800-luvulla keskustelu orjuudesta ja sen poistamisesta jakoi kristikuntaa hyvin voimakkaasti, kertoo Helander.
- Osa oli sitä mieltä, että ei ole Raamatun hengen mukaista että orjuus sallitaan. Toiset taas löysivät Raamatusta jakeita, jotka painottivat: ”orja pysyköön orjana” ja ”orjuus kuului luomisjärjestykseen”.
Kysymys jakoi väkeä myös kirkkojen sisällä. Lopulta orjakiistan ratkaisun on katsottu noudattavan Raamatun sanomaa.
- Orjakysymyksessä rakkauden kaksoiskäsky voitti yhden yksittäisen Raamatunlauseen mukaisen käytännön. Siinä näen ihan vastaavanlaisia piirteitä kuin tämänhetkisessä keskustelussa, sanoo Helander.
Erilaisuus koetaan uhkana
Professori Helander arvioi, että erilaisuuden sietäminen on tätä nykyään taas vaikeampaa. Konservatiivisuus ei ole noussut ainoastaan Suomessa vaan myös Euroopassa ja Amerikassa.
- Kyse ei ole vain poliittisesta konservatiivisuudesta, vaan myös mielipiteiden konservatiivisuudesta. Tämä kertoo siitä, että erilaisuus koetaan uhkana, Helander sanoo.
Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri
Pernilla jäi kahden sijan päähän viisufinaalista
Suomea Euroviisuissa edustaneen Pernillan pistesaalis ensimmäisessä semifinaalissa riitti 12. sijaan. Pernilla sai 41 pistettä, kun finaalipaikkaan olisi vaadittu 52.
Sukuja ei ole vielä tutkittu loppuun asti
Sukututkimuksen hohto ei ole kadonnut, vaikka etenkin suuret ikäluokat ovat ahkeroineet tutkimuksien parissa. Erityisesti tutkijoita kiinnostaa tietää, löytyykö omasta sukuhaarasta aatelisia.
Asuntoja nerokkaasta jurtasta Kalasataman romanileiriin
Hämeen linnan uusin näyttely kertoo eri kulttuurien tavoista asua ja liikkua, liikkuvasta kodista. Länsimainen hyvinvointi-ihminen kerää tavaraa ja liikkuu huvikseen. Elannon perässä liikkuvat karttavat turhaa tavaraa ja asuvat siellä minne elinehdot vetävät.
Laulua voi aistia keholla
Laulajan ääni ja ilmaisu voivat vaikuttaa kuulijaan kehollisesti. Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan pelkkä tunnerekisteri ei riitä kuvaamaan laulun vaikutuksia kuuntelijassa. Anne Tarvainen testasi tutkimuksessa itseään.
Loreen lauloi Ruotsin voittoon
Ruotsi on voittanut Euroviisut. Ennakkosuosikkeihin lukeutunut Loreen voitti viisut ylivoimaisesti Euphoria-hitillään. Toiseksi eniten ääniä sai Venäjä. Kolmanneksi kisassa tuli Serbia.
Euroviisut raikaa Bakussa
Viisuvoittaja selviää yöllä yhden aikaan. Lähetystä voi seurata suorana Yle TV2:ssa.
McDonald’silla ei vaateita pellekaappauksesta
Lahdet tuovat Saamen Kansallisteatterin lavalle
Kokkolan kaupunginteatterin johtajakaksikko Ari-Pekka ja Jarkko Lahti jatkaa pohjoista teemaa Kansallisteatterissa. He ovat tehneet sopimuksen saamelaisaiheisen trilogian käsikirjoittamisesta ja tuottamisesta teatterille.
Laaja ITE-kokoelma Kaustisen kunnalle?
Kaustisen kunta on vain allekirjoituksen päässä laajan ITE-taidekokoelman omistuksesta. Kansanmusiikkisäätiön konkurssipesän tavaroihin lukeutuvalle kokoelmalle kunta on miettinyt jo uuden osoitteenkin: taulut halutaan esille K.H. Renlundin museoon.
Gugi Kokljuschkinille musiikkineuvoksen arvonimi
Topmostin laulaja tuki myöhemmin muita artisteja Katri Helenasta Children of Bodomiin.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.