Kymenlaakso |

Hongisto povaa: "Tänä kesänä taas tullaan"

Juoksija Visa Hongisto on saanut muilta valmentajilta apua itsensä valmentamiseen. Kun pienet kolotukset on saatu hoidettua, alkaa Hongisto taas treenata täydellä teholla EM-kisoihin.

Visa Hongisto Kuva: YLE

Valkealalainen juoksija Visa Hongisto valmentaa tällä hetkellä itse itseään. Herkkä laji on kuitenkin pienestä kiinni, ja jonkun pitää katsoa ja analysoida juoksutreenejä ulkopuolisen näkökulmasta. EM-kisakuntoon pääsemiseksi Hongisto onkin saanut apua esimerkiksi alkukeväällä pidetyn leirin valmentajilta sekä juoksijakollega Joni Rautaselta.

- Hallikauden jälkeen harjoitusjakso oli testitulosten mukaan parempi kuin koskaan. Pari ensimmäistä kilpailua oli oikein lupaavia. Se antoi potkua ja luottamusta, että tänä kesänä taas tullaan, Hongisto hehkuttaa.

Ensi viikolla alkavissa Helsingin EM-kisoissa Hongisto juoksee joukkueensa kanssa 4 x 100 metrin viestijuoksun.

- Ne viestit joita olen juossut ovat olleet lupaavia. Meillä on mahdollisuudet finaalipaikkaan ja Suomen ennätykseen, jota ollaan kauden alussa lähdetty hakemaan, Hongisto selventää.

Minulla on ennenkin tippunut ajasta paljonkin vielä heinä-elokuussa, joten en ole heittänyt kirvestä kaivoon.

- Visa Hongisto

Hongisto aikoo huilia hetken, jotta pienet vammat paranisivat ennen tiukempia treenejä.

- Vähän on kolotuksia jaloissa. Siksi tähän tulee kevyt huilijakso, jotta saan paikat taas kuntoon. Ennen EM-kisoja on kuitenkin tarkoitus saada muutama hyvä treeni tehtyä.

- Minulla on ennenkin tippunut ajasta paljonkin vielä heinä-elokuussa, joten en ole heittänyt kirvestä kaivoon.

Tuoreimmat aiheesta: Kymenlaakso

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä