Hopeakaivoksen ympäristövaikutusten arviointia ei tarvita
Sotkamon Taivaljärvelle suunnitellun hopeakaivoksen ei tarvitse tehdä harkinnanvaraista ympäristövaikutusten arviointia. Kainuun ELY-keskuksen mukaan Sotkamo Silver Oy:n kaivoshankkeesta ei aiheudu merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia.
ELY-keskuksen mukaan kaivoksen ympäristövaikutukset ja niiden lieventämismahdollisuudet voidaan ottaa huomioon riittävällä tavalla ympäristöluvassa. Ne myös turvaavat riittävästi kansalaisten tiedonsaannin ja osallistumismahdollisuudet. Sotkamo Silver Oy on jo jättänyt ympäristölupahakemuksen Pohjois-Suomen aluehallintovirastoon.
Kaivos tuottaisi metallipitoista rikastetta 9 000-12 000 tonnia vuodessa, josta hopea-kulta-lyijy -rikasteen osuus olisi reipas kolmannes, lopun ollessa sinkki -rikastetta. Kaivoksen päätuote olisi hopea, jota on suunniteltu tuotettavaksi noin 60 000 kiloa vuodessa. Se muodostaisi noin 70-80 prosenttia kaivoksen liikevaihdosta. Metallien lisäksi kaivos tuottaisi pyriittiä noin 13,5 tonnia vuodessa. Kaivoksen tämänhetkinen toiminta-aika olisi suunnitelmien mukaan 7 - 10 vuotta.
Kaivos toimisi alkuun avolouhoksena noin vuoden, jonka jälkeen kaivostoiminnot siirtyisivät maan alle. Maanalaista kaivosta on tarkoitus syventää vähintään 600 metriin.
Kaivos käyttää vuodessa noin 840 000 kuutiometriä vettä. Vesistä kaksi kolmasosaa on tarkoitus kierrättää takaisin prosessiin ja kymmenesosa haihtuu rikastushiekka-altaalla. Uutta vetta rikastuslaitos tarvitsee noin 210 000 kuutiometriä vuodessa. Ssadannasta ja kaivoksen kuivatusvesistä syhtyy yimääräistä vettä vuodessa noin 524 000 kuutiometriä, joka ohjataan Koivupuroon vesienkäsittelyaltaan ja pintavalutuskentän kautta.
Kaivoksen lopullisen avaamisen noin 35 miljoonan euron rahoituksen kerääminen on vielä kesken.
Tuoreimmat aiheesta: Kainuu
Oulujärvellä selvittiin säikähdyksellä
Kulunnanpuron suualueella vähennetään veden laadun mittauksia, koska öljypuomit estivät öljytuhon leviämisen Oulujärvelle.
Kajaanissa ei järjestetä debattikisaa
Kajaanin Nuorkauppakamarin torstaille järjestelemä debatoinnin Suomen mestaruuskilpailujen osakilpailu Kajaanissa on peruttu osallistujien vähyyden vuoksi.
Keskustele: Piinaavatko pikku mönkijät sinun pihamaatasi?
Nilviäisiin kuuluvat tuholaisetanat leviävät jo Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla asti. Kainuussa yleisin ongelmanaiheuttaja on lehtokotilo.
Kajaanin AMK valmistautuu irtisanomisiin
Mahdolliset irtisanomiset tehdään 5. heinäkuuta. Ammattikorkeakoulu reagoi vähenevään valtionrahoitukseen kolmessa vaiheessa.
Hammaslääkäriin edelleen pitkä jono
Kainuulaiset joutuvat jonottamaan edelleen liian pitkään hammaslääkäriaikaa. Lääkäriaika sen sijaan järjestyy samassa ajassa kuin muuallakin, eli alle kuukaudessa.
Vammaisten asumisjärjestelyt taas pinnalla
Kainuun maakunta -kuntayhtymä jatkaa suunnittelua vammaisten asumisyksikön siirtämiseksi yhteisiin tiloihin Lohtajalla Kajaanissa.
Käärmeet eivät kaikkoa tappamalla
Jos pihapiiri on käärmeille mieluinen paikka, ne löytävät sinne aina uudestaan karkotuskeinoista huolimatta.
Talvivaaran linnut kuolivat myrkytykseen
Kaivosalueelta löytyneiden lintujen kuolinsyy paljastui Eviran Oulun laboratoriossa tehdyissä tutkimuksissa. Talvivaaran prosessivesialtaasta löydettiin kymmeniä kuolleita lintuja huhtikuun lopussa.
Tappajaetanat tuhoavat pian maaseudulla
Nilviäisiin kuuluvat tuholaisetanat leviävät jo Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla asti. Oulussa on tehty virallinen havainto suurehkosta tappajaetanasta eli espanjansirusta. Kainuussa yleisempi ongelma on pienempi lehtokotilo
Nuoren MM-aerobiccaajan valmentaja hyllytettiin seurasta
Aerobicin maailmanmestaruuskisojen nuorisosarjaan ensi viikolla osallistuvan kajaanilaisen Tanja Martikaisen valmentaja Anna Kokko on vapautettu tehtävistään Kajaani Gymnastic-seurassa.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.