Kainuu |

Hossan sukelluksista lupaavia tuloksia

Vedenalaista kulttuuriperintöä kartoitetaan parhaillaan Suomussalmella. Jo viikon sukellusten jälkeen järven pohjasta on löydetty 21 uutta kalastukseen liittyvää rakennetta.

Muinaisen kalapadon liisteitä Hossan Iso-Valkeaisessa. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Hossan vedenalaista kulttuuriperintöä kartoitetaan tänä vuonna viiden viikon ajan, kun neljän henkilön tiimi sukeltaa ja viistokaikuluotaa alueen vesistöjä.

Tutkimuksen yhtenä kiinnostavimpana osa-alueena on neljän kalapadon ajoittaminen. Säilyneen puumateriaalin kunnon perusteella näyttäisi siltä, että järvissä on eri ikäisiä kalastukseen liittyviä aita- ja patorakennelmia. Sukeltajat irrottavat näytepuut padoista tämän viikon aikana.

Arkeologiset tutkimukset aloitettiin Hossassa viime syksynä Metsähallituksen luontopalveluiden hankkeessa.

Kurkistus pinnan alle

Ihminen on saapunut Suomussalmelle heti jääkauden päättymisen jälkeen ja asutushistoria jatkuu ilmeisesti katkeamattomana nykypäiviin asti. Puiset kalanpyydykset ovat olleet käytössä kivikaudelta lähtien lähes nykypäiviin saakka.

Osa rakenteista näkyy hyvin myös rannalta, vaikka padot ovatkin veden pinnan alapuolella. Tällaisille kohteille voidaan tulevaisuudessa suunnitella retkeilijöille infokylttejä kertomaan vedenalaisesta kulttuuriperinnöstämme.

Viime lauantaina Hossan rakennusperintöpäivän yhteydessä yleisö pääsi kurkistamaan ensimmäistä kertaa pinnan alle, kun sukeltajat esittelivät uponnutta rekeä videokameran välityksellä.



Lähteet:
YLE Kainuu

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kainuu

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä