Hotellipäätös lykännee Katajanokan terminaalin purkua
Helsingin kaupunginvaltuuston keskiviikkoiltana täpärästi hylkäämä hotellihanke voi siirtää myös satamaterminaalin purkamista. Alun perin purkuoperaation piti alkaa syksyllä, mutta nyt suunnitelma voi mennä uusiksi.
Helsingin Kauppatorin rannan suurmullistus siirtyy valtuuston keskiviikkoiltana nuijiman hotellipäätöksen myötä hamaan tulevaisuuteen. Ristinmallista kiisteltyä hotellia ei nykyisen satamaterminaalin paikalle tule. Sen sijaan koko Eteläsataman alueelle tullaan järjestämään kansainvälinen idea- ja arkkitehtikilpailu. Kilpailun lähtölaukaus ajoittuu näillä näkymin syksylle 2011 ja tuloksia on lupa odotella Helsingin muotoilupääkaupunkivuonna 2012. Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston päällikkö Tuomas Rajajärvi kertoo, että hotellin hylkääminen muovaa myös kilpailuasetelmaa.
- Alunperin ajatus oli se, että jos hotellitontti olisi ollut, se olisi ollut lähtökohtana kilpailussa, mutta nyt kun sitä ei ole, niin kilpailu on avoin ja sillä haetaan uusia ajatuksia.
Kanavaterminaali säilynee toistaiseksi
Hotellille suunnitellulla tontilla sijaitsevan Kanavaterminaalin purkaminen siirtynee hotellipäätöksen myötä niin ikään. Helsingin Satama olisi valmis purkamaan terminaalin vaikka heti, mutta kaupunkisuunnitteluviraston mukaan terminaalille voi löytyä nyt muuta väliaikaista käyttöä. Se, mitä terminaaliin tulisi, on vielä auki. Rajajärvi näkee, että ainakin muotoilupääkaupunkivuodeksi rakennukselle olisi syytä keksiä käyttöä. Pidemmällä tähtäimellä kaupunkisuunnittelun pomo näkisi tontin kuitenkin mielellään uudessa uskossa.
- Mielestäni se on joka tapauksessa talon paikka, mutta mikä sen käyttö on, se oma lukunsa. Tällä tulevalla ideakilpailulla haetaan nimenomaan niitä vaihtoehtoja mitä se vois olla, Rajajärvi linjaa.
Hotellihaaveista puistounelmiin
Kauppatorilla vaeltavan kansan mielipiteet hotellipäätöksestä vaihtelevat puolesta ja vastaan valtuutettujen malliin. Turkislakkeja torilla myyvä Arja Dimidriadis olisi mielellään nähnyt uuden hotellin työmaisemassaan.
- Kyllä se olis ollu ihan kiva vähän elävöittää tätä Helsinkiä, kun tämä on niin pieni kaupunki muutenkin. Jotain mukavaa turisteille siihen olisi hyvä saada.
Kymmeniä vuosia Helsingissä asuneet, ja sittemmin kotkalaistuneet Markku ja Pirkko Hartikainen puolestaan riemuitsevan järjen voitosta.
- Ihana päätös! Just tuollalailla pitää tehdä ja olisi pitänyt tehdä sama päätös jo tuon Stora Enson konttorin kohdalla! Jos tuon Enson konttorin voisi vielä siirtää siihen tontille ja sen tilalle saataisiin se vanha, hieno talo, joka siinä aikoinaan oli, niin aina parempi, pariskunta naurahtaa.
Itsekin arkkitehtinä työskentelevä Lilli Palasto näkisi tontilla mielellään hotellin, mutta ei aivan siinä muodossa kuin se siihen nyt oli suunniteltu. Palaston mukaan suunnitelmissa ei ole otettu tarpeeksi huomioon hotellin ympäristöä. Katajanokalla asuva Palasto toivoisi lähirannoille muutenkin elävämpää menoa.
- Tähän kauppatorille voisi tulla enemmän kahviloita tai ravintoloita rannoille, ja tuo tontti on niin hyvällä paikalla, että mielellään näkisin sitä käytettävän hyväksi.
Osa kulkijoista sen sijaan haluaisi uusien rakennusten sijaan lisää tilaa.
- Tarviiko siihen mitään rakentaa? Tekisivät semmoisen puiston. Istuttais puita ja penkkeja ja tämmöstä, Virpi Stenfors haaveilee.
Tuoreimmat aiheesta: Helsinki
McDonald'sin suututtanut taiteilija oikeuteen
Kuvataiteilija Jani Leinonen joutuu vastaamaan oikeudessa Ronald McDonaldin patsaan kaappaamisesta ja tuhoamisesta. Valtavan mediahuomion kaappausoperaatiolla saanut taiteilija kiistää syyllistyneensä rikokseen.
Klaukkalan vale-eläinlääkäri tuomittiin sakkoihin
Klaukkalalaisen eläinlääkäriaseman toimitusjohtaja on tuomittu sakkoihin kahdesta luvattomasta eläinlääkärin ammatin harjoittamisesta ja väärennyksestä. Toimitusjohtaja itse kiisti syytteet.
Halpabussiyhtiö kokee tulevansa sorretuksi
Halpavuorot Helsingin ja Tampereen välillä aloittava Onnibus väittää Matkahuollon vaikeuttavan yhtiön toimintaa. Linjan vuorot lähtevät Helsingistä Postitalon pysäkiltä, sillä Kampin terminaalissa vuoron aikataulut yritettäisiin Onnibusin mukaan piilottaa matkustajilta.
Jytärit, Lehmät ja Möhköt juhlivat Japsistarojen synttäreitä
Veteraanimoottoripyöräklubin alakerho Japsistarat juhlii tänään keskiviikkona 20-vuotista taivaltaan. Kekkereiden kunniaksi 70-luvun alun japanilaiset moottoripyöräklassikot kokoontuvat Haltialan tilalle. Rakkaille koneille on annettu monia lempinimiä, mutta kaikkein parasta on pärinä ja pauke.
Onnibus käynnistää Tampere–Helsinki-halpabussiliikenteen
Viimeinen este toiminnalle poistui tiistaina, kun Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta hylkäsi Linja-autoliiton ja Matkahuollon tekemän kunnallisvalituksen Postitalon pysäkin käyttämisestä kaukoliikenteeseen.
Ruotsi töhritty piiloon Pasilan katukylteistä
Parikymmentä katukylttiä, opasteviittaa ja liikennemerkkiä on joutunut ilkivallan kohteeksi Länsi-Pasilassa. Kylteistä on sotkettu yli ruotsinkieliset nimet.
Pääradan junat myöhästelevät vielä tänään
Riihimäelle päin kulkevat junat ovat tänään myöhässä 5-10 minuuttia, kerrotaan VR:n kuljetustenhallintakeskuksesta. Onnettomuuspaikalla Riihimäen asemalla korjataan vaurioituneita vaihteita.
OAJ huolissaan Vantaan koulusäästöistä
Vantaalaiskoululaiset ovat vaarassa pudota naapurikuntien oppilaita huonompaan asemaan, sanoo OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen. Vantaa on kaavaillut karsivansa opetuksesta jopa 3 miljoonaa euroa vuodessa säästöohjelmansa aikana.
Pernilla: Näin yleisössä vain äitini
Pernilla on tyytyväinen esitykseensä putoamisesta huolimatta. Hän kuvailee esiintymistä euroviisuissa mahtavaksi once in a lifetime -kokemukseksi.
Helsinki menettää miljoonia muihin satamiin
Helsinki menettää rahaa tuovia matkustajia korkeiden väylämaksujen ja lentoyhteyksien vuoksi.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.