HPK:n Korpela: Emme voi säästää itseämme hengiltä
Jääkiekon SM-liigassa pahasti epäonnistuneessa HPK:ssa on jälkipyykin aika. Joukkue menee täysin uusiksi, mutta 1,7 miljoonan budjetista ei tingitä. - Emme voi säästää itseämme hengiltä, sanoo toimitusjohtaja Risto Korpela Hämeen Sanomien nettisivuilla.
HPK kärsi jääkiekon SM-liigassa tappioita lopulta 12 perättäisessä ottelussa. Toimitusjohtaja Risto Korpelalle jäi kaudesta paha maku. Valmentajakin vaihdettiin Harri Rindellistä Timo Lehkoseen mutta:
-Ehkä vaihdos tehtiin kuitenkin liian myöhään, Korpela tuumii Hämeen Sanomien nettisvuilla.
Eniten korpeaa kuitenkin surkea loppukausi, jossa pelaajien ammattiylpeys ei kantanut.
Korpela myöntää suoraan, että pelaajahankinnoissa epäonnistuttiin ja edelliskaudelta joukkueeseen jääneet eivät onnistuneet enää hekään.
Synninpäästön saa toimitusjohtajalta maalivahdit Mikko Tolvanen ja Mika Järvinen.
Seura oli budjetoinut ottelun yleisökeskiarvoksi varovaiset 3 600 katsojaa. Siitäkin jäätiin, keskiarvo painui 3 500:aan. Yllätys oli se, että katsojakato ei ollut kuitenkaan sen pahempi.
Olemassaolo uhattuna?
Tilanne on seuran kassassa jo kriittinen.
-Nyt jos koskaan HPK tarvitsee ystäviään ja koko seutukuntaa, muuten meidän on oikeasti ruvettava puhumaan olemassaolostamme. Taloutemme ei kestä enää yhtäkään isosti tappiollista kautta. Riskinottokykymme on äärimmäisen pieni, Korpela tuskailee lehtihaastattelussa.
Seuran toimistoväki käykin parhaillaan yt-neuvotteluja.
Ritaripaitojen uudesta valmentajasta on tietoa luvassa ensi viikolla. Julkisuudessa on veikkailtu, että se olisi Saipan peräsimestä Hämeenlinnaan siirtyvä Ari-Pekka Selin.
Uuden joukkueen budjetti pysynee kaikesta huolimatta 1,7 miljoonassa eurossa. Rivissä nähdään entistä enemmän nimiä omasta A-joukkueesta.
-Liigajoukkue on tuote, jonka on oltava kunnossa. Emme voi säästää itseämme hengiltä. Meillä on oltava kilpailukykyinen joukkue, Korpela painottaa.
Tuoreimmat aiheesta: Häme
Lahden poliisivankilassa sellipalo - vanki sairaalahoitoon
Miehen epäillään sytyttäneen patjan ja vuodevaatteet tuleen tahallaan.
Tilintarkastuslautakunta: Innoparkin tilinpidossa ei moitittavaa
Keskuskauppakamarin tilintarkastuslautakunnan eli Tilan päätöksen mukaan Teknologiakeskus Innoparkin tilintarkastajat ovat toimineet oikein. Päätöksessä todetaan myös, että tilinpäätökset on tehty oikein ja niistä on saatu oikea kuva yhtiöstä.
Perussuomalaiset napsivat demareihin pettyneitä riveihinsä
Perussuomalaiset arvioivat, että muista puolueista on heidän riveihinsä siirtynyt vuoden sisään 50-60 paikallispoliitikkoa, joista noin 40 sosiaalidemokraateista. Nykyisissä valtuustoissa on tapahtunut 12 loikkausta, joista seitsemän on demarileireistä. Tuorein tapaus on Riihimäeltä.
Rudolf Koivun kuvissa avautuu mielikuvituksen kauhu ja kauneus
Kuvittaja Rudolf Koivun maailma avautuu Hämeenlinnan taidemuseon suurnäyttelyssä. Lumoavat kuvat ovat vanhemmalle sukupolvelle muistoja lapsuudesta, nykylapsille taas kurkistus kuvakulttuurin aikaan ennen televisiota ja elokuvia.
Urheiluruudun kiertue pysähtyy Hämeenlinnan torille
Ylen Urheiluruutu kerää torille paikalliset huippu-urheilijat sekä Ylen tutut urheilutoimittajat lauantaina. Kristiina Kekäläinen ja Laura Arffman odottavat Hämeenlinnan torille paljon yleisöä ja hyvää tunnelmaa. Torilla voi kokeilla vaikkapa selostuskaraokea.
Keskustele: Ruokaturvallisuus puhuttaa - isoveli valvoo ostoksiasi - huolestuttaako?
Pakastekasvisten sisältämät rikkakasvin siemenkodat ovat vieneet ihmisiä sairaalahoitoon. Kauppaliike pystyy selvittämään, ketkä ovat ostaneet tätä tuotetta. Kumpi asia sinua huolestuttaa enemmän?
Forssan kaupunginjohtaja Tapani Venho on kuollut
Forssan entinen kaupunginjohtaja Tapani Venho on menehtynyt pitkällisen sairauden murtamana 21. toukokuuta, kertoo Forssan Lehti.
Lopen peruna ehtii pöytään ennen juhannusta
Loppilainen perunanviljelijä Antti Mikkola lupailee hämäläistä varhaisperunaa tarjolle viimeistään juhannuksena. Kanta-Hämeen viljelijät pääsivät kylvämään kerralla tulleen kevään ansiosta perunansa samaan aikaan Lounais-Suomen ja saariston kanssa.
Hattulan ilmapiiri leiskuu yleisönosastoissa
Hattulan päätöksentekoa ja toimintatapoja koskeva mielipidekirjoittelu ei tahdo laantua. Se alkoi päätöksestä sulkea Rahkoilan kyläkoulu ja tavasta jolla kuntalaiset saivat sen tietää. Sen jälkeen jatkuneeseen sananvaihtoon ovat ottaneet osaa koululaisten vanhemmat, kriittiset kuntalaiset, yksittäiset valtuutetut sekä koko kunnanhallitus ja valtuuston puheenjohtajisto.
Ranskalaisen torin herkut löytyvät nyt Hämeenlinnasta
Hämeenlinnassa toista kertaa järjestettävä viikon mittainen Ranskalainen tori tarjoaa herkkujen lisäksi kesäilman täydeltä tuoksuja ja värikästä silmänruokaa. Ranskalainen tori on laajentunut mm. italialaisten mukana olon myötä oikeastaan välimerellis-hämäläiseksi toriksi.

Kommentoi aihetta
(3 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Rindell
Ilmoita asiattomasta kommentistaMäksä takas T73
Bönde
Ilmoita asiattomasta kommentistaSivulliselle jää kuva harrastelijoiden puuhastelusta. Markkinointi on jäänyt 80-luvun tasolle eikä seuralla ole oikein minkäänlaista identiteettiä.
Masentavaa on myös se että fanien suuri suosikkipelaaja heitettiin pihalle kuin märkä lapanen ainakin itselleni jäi tuosta paha maku suuhun koko organisaatiota kohtaan.
Positiivista on ollut omien juniorien nosto edustukseen ja muutenkin junioritoiminnan kehitys.
Itselleni tulee mieleen että parin vuoden divarikoukkaus voisi tehdä ihan hyvää ja tuulettaa seuran meininkiä.
LC
Ilmoita asiattomasta kommentistaOlis pitänyt ottaa se Summanen eikä Lehkosta.