HS: Katainen pitää eurokriisin tilannetta erittäin vaarallisena
Pääministeri Jyrki Katainen luonnehtii eurokriisin olevan nyt vakavimmillaan stten vuoden 2010 toukokuun, jolloin Kreikan talous kävi ensi kerran lähellä luhistumista. Helsingin Sanomien haastatteleman pääministerin mukaan etelän ja pohjoisen maiden välit ovat nyt kireimmillään.
Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) sanoo Helsingin Sanomien haastattelussa, että eurokriisissä eletään erittäin kriittisiä hetkiä. Hän arvioi, että tilanne oli viimeksi näin vaikea toukokuussa 2010. Silloin Kreikka esimerkiksi oli ensimmäisen kerran lähellä romahdusta.
Tuolloin euroministerit päättivät väliaikaisen vakausvälineen ERVV:n perustamisesta.
- Silloin oli totaalikatastrofin vaara hirmuinen. Ja semmoinen on tilanne nytkin, Katainen arvioi.
Kataisen mukaan Euroopan päättäjien välit ovat kiristyneet, koska tilanne on pelottava.
- Alkaa tulla riitaa yhdestä jos toisestakin asiasta. Syynä on se, että monia päätöksentekijöitä aidosti pelottaa, Katainen sanoo.
Pääministeri arvioi, että näin pahaa riitaa ei eteläisen ja pohjoisen Euroopan maiden välillä ole euroaikana koettu.
Katainen kommentoi tiistaina eurokriisiä Helsingin Sanomille puhelimitse kesälomaltaan.
Tuoreimmat aiheesta: Politiikka
Perussuomalainen: Alppilan koulujupakan opettaja haluaa eurovaaliehdokkaaksi
Oppilaan poistamisesta varoituksen saanut erityisopettaja on liittynyt perussuomalaisten jäseneksi.
Oikeusministeriöllä ei ole puoluetukien käytöstä huomautettavaa
Oikeusministeriö on tarkastanut puoluetuen käytön viime eduskuntavaalivuodelta ja sitä edeltäneeltä vuodelta. Ministeriön mukaan valtioneuvoston on kuitenkin tarkennettava tiedotus- ja viestintätuen käyttöohjeita, jotka ovat ministeriön mukaan liian pelkistettyjä.
Tennilä: Vasemmistojohtajien suusta kuuluu pelkkää muminaa
Pitkän linjan vasuri Esko-Juhani Tennilä suomii vasemmistojohtajia kovalla kädellä. - Arkikansa on unohdettu - tärkeintä on miten markkinat jaksavat, Tennilä roimii Aamu-tv:n sohvalla. Yhteys duunareihin on menetetty komppaa SDP:n Arja Alho.
Kansanedustajat erimielisiä rahapelimonopolista
Lasse Männistö (kok.) haluaisi Suomen siirtyvän avoimempiin rahapelimarkkinoihin. Stefan Wallinin (rkp.) mielestä nykyinen järjestelmä on paras mahdollinen. EU-komissio antaa ensi syksyyn mennessä lausunnon Suomen rahapelijärjestelyistä.
Uudet ministerit astuvat ruotuun
SDP päätti viikko sitten vaihtaa kolmen ministeriön johtajan Jyrki Kataisen johtamassa hallituksessa.
Duunarin uho kasvaa - lakkosyksyä ennustetaan
PAU.n Jaatinen: "Teknologiateollisuus kaivaa verta nenästään". SAK toivoo keskitettyä sopimista.
Hallitus harkitsee: Oppisopimuskoulutusta monen työnantajan kanssa
Työministeri Lauri Ihalainen perusteli muutosta sillä, ettei oppisopimus kävisi yhdelle yritykselle liian pitkäaikaiseksi ja vaikeaksi.
Soini kiitti Gustafssonia hyvästä ministerintyöstä
Väistyvä opetusministeri sai oppositiolta kiitosta työstään eduskunnan kyselytunnilla torstaina.
Perussuomalaiset napsivat demareihin pettyneitä riveihinsä
Perussuomalaiset arvioivat, että muista puolueista on heidän riveihinsä siirtynyt vuoden sisään 50-60 paikallispoliitikkoa, joista noin 40 sosiaalidemokraateista. Nykyisissä valtuustoissa on tapahtunut 12 loikkausta, joista seitsemän on demarileireistä. Tuorein tapaus on Riihimäeltä.
Räsänen: Tukholman mellakoiden syyt analysoitava
Sisäministeri Päivi Räsänen pitää Ruotsissa puhjenneita mellakoita huolestuttavana ilmiönä. Hänen mukaansa Suomessa poliisit käyttävät voimakeinoja maltillisesti.

Keskustele uutisesta
Eurokriisin hoitamisesta kritisoidaan milloin suomalaisia poliitikkoja, milloin esimerkiksi Saksan liittokansleria Angela Merkeliä tai muita EU-poliitikkoja. Yhdysvaltalaisen talouslehti Business Insiderin mukaan taas perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on vaikuttanut erittäin merkittävästi siihen, miten Suomi suhtautuu tukipaketteihin. Voidaanko vastuu eurokriisin hoitamisesta kohdentaa yksittäisiin henkilöihin?