Kotimaa |

HS: Talvivaaran kaivoksesta alkaa poliisitutkinta

Oulun poliisilaitoksen talousrikosyksikkö selvittää Sotkamon Talvivaaran kaivosalueen mahdollisen ympäristörikoksen, kertoo Helsingin Sanomat. Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus harkitsee kaivoksen toiminnan rajoittamista tai jopa sen luvan peruuttamista.

Kaivoksen toiminnasta aiheutuneiden ympäristöhaittojen poliisiselvitys alkoi Kainuun ely-keskuksen viranomaisilmoituksesta ja yksityisten kansalaisten ilmoitusten perusteella.

Pohjois-Suomen ympäristölupavirasto antoi kaivokselle ympäristö- ja vesitalousluvan maaliskuussa 2007. Korkein hallinto-oikeus vahvisti sen marraskuussa kolme vuotta sitten.

Luvissa ei mainita raja-arvoja esimerkiksi sulfaattipäästöille. Yhtiö ilmoitti tuolloin Helsingin Sanomien mukaan odotettavissa olevat sulfaattipäästöt niin pieniksi, ettei niistä syntyisi haittoja. Päästöt ovat olleet monikymmenkertaisia odotuksiin verrattuna.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä