Huijattu Kela ei vaadi rahojaan takaisin Virosta
Virolaisnainen käytti Sysmässä asuvien vanhempiensa osoitetta hyväkseen ja esiintyi suomalaisena tukien tarvitsijana. Juristikoulutettu nainen nosti Kelan tukia 62 000 euron edestä useiden vuosien aikana. Kela ei vaatinut rikosjutussa rahojaan takaisin.
Vuonna 1976 syntynyt nainen nosti Kelan tukia noin 62 000 euron edestä vuodesta 2004 lähtien. Nainen kävi myös kunnan toimeentulotukiluukulla.
Hän käytti hyväkseen vanhempiensa osoitetta Sysmässä, mutta asui tosiasiassa Virossa.
Päijät-Hämeen käräjäoikeus katsoi juristin koulutuksen saaneen naisen syyllistyneen törkeään petokseen sekä petokseen ja tienneen rikollisen toimintansa. Rangaistukseksi määrättiin kymmenen kuukauden ehdollinen vankeus.
Myös naisen isä sai ehdollisen tuomion. Teko on kätkemisrikos, josta lankesi kolme kuukautta vankeutta. Hän hoiti naisen pankkitiliä ja nosti sieltä myös 20 000 euroa tukirahoja.
Tuomittu virolaisnainen uskotteli erilaisia tukia hakiessaan asuvansa Sysmässä. Osoitteekseen hän antoi vanhempiensa osoitteen.
Nainen täytti tukihakemuksiaan myös kotoaan Tallinnasta käsin internetin välityksellä.
Perusteettoman sosiaalituen, 639 euroa, tuomittu joutuu maksamaan takaisin. Kela ei vaatinut rikosoikeudenkäynnissä rahojensa, 62 000 euroa, palauttamista.
Oikeudelle lähettämässään kirjelmässä Kela toteaa, että se hoitaa ja perii mahdolliset vahingonkorvaukset hallinnollisessa takaisinperintäprosessissa.
Tuoreimmat aiheesta: Lahti
100 vuotta vanha VR:n rakennus paloi Mytäjäisissä
Vanha varastorakennus tuhoutui pahoin Lahden Mytäjäisissä tiistaina illansuussa. Palon syttymissyytä ei tiedetä.
Sadat koululaiset jollan kyytiin Lahdessa
Lahdessa innostetaan koululaisia purjehduksen ja veneilyn pariin. Nelipäiväisessä tapahtumassa sadat koululaiset pääsevät tutustumaan muun muassa jollapurjehdukseen ohjaajien opastuksella.
Kuriton käytös Aleksanterinkadulla kyllästyttää - sakottaminen alkaa
Torityömaan käynnistyttyä Aleksanterinkadulla ajaminen on ollut yksityisautoilta kielletty. Osa autoilijoista ei kuitenkaan noudata kieltoja.
Lahden Konserttitalo vetää voiton
Malski-hankkeen kallistuminen on tekemässä tyhjäksi konservatorion unelmat uudesta rakennuksesta.
Poliisi selvittää ilmoituksia lasten ahdistelusta
Tähän mennessä ketään ei ole otettu kiinni. Internetin keskustelupalstoilla leviää viestejä, jotka eivät välttämättä vastaa tapahtumien kulkua.
Lillin ja Hugon koti entisöitiin
Urajärven 200-vuotiaan aateliskartanon remontti on loppusuoralla. Entisöity kartanomuseo aukeaa yleisölle kesäkuussa. Kartanon kummituskin tuntuu hyväksyneen remontin, sillä häntä ei ole remontin aikana näkynyt.
Iitti näyttää edelleen vihreää valoa Päijät-Hämeelle
Iitin kunnanhallitus hyväksyi maanantaina jatkovalmisteltavaksi kunta- ja palvelurakenneselvityksen Lahden, Nastolan ja Kärkölän kanssa. Lahden, Kärkölän, Nastolan ja Iitin liitos muodostaisi noin 130 000 asukkaan suurkunnan.
Työttömyys kasvoi selvästi vuoden takaisesta
Päijät-Hämeessä oli huhtikuun lopussa työttömiä yli 1400 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömyysaste on 13,2 prosenttia.
Lasten draamasarjaan kaivataan avustajia
Jarmo Lampelan ohjaamaa sarjaa kuvataan Lahdessa heinä-elokuun taitteessa. Seikkailuhenkinen tarina kertoo laulajapoika Kasperista ja Iidasta. Pääroolit on jo jaettu, mutta sivurooleja on vielä tarjolla esimerkiksi agentiksi tai faniksi halajaville.
Näkökulma: Elämässä rämmitään etukenossa
Ihminen vallan hulluuntuu, jossei sillä ole jotain, mitä odottaa. Jotain pientä, kuten lounastauko ja jotain suurta, kuten kesäloma. Toimittaja Meeri Niinistö miettii kolumnissaan, miten mukavaa ja kamalaa elämä on.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.