Kainuu |

Huippu-urheilijat haaste ja mahdollisuus Kainuulle

Puolustusvoimien rakenneuudistusesitykseen sisältyvä talvilajien huippu-urheilijoiden koulutuksen siirtäminen Lahdesta Kainuun prikaatiin on iso haaste sekä prikaatille että varsinkin Kajaanille ja Sotkamolle. Onnistuessaan siirto tarjoaa sekä urheilijoille että kainuulaisille myös paremmat mahdollisuudet urheilla ja kouluttautua.

Ampuhiitotaulut
Kuva: YLE / Hanne Kinnunen

Huippu-urheilu ei ole tässä tapauksessa pelkästään huippu-urheilua vaan myös osa isoa yhteistyöpakettia, johon sisältyvät olosuhteiden kehittämisen lisäksi valmennus ja koulutusosaaminen myös siviilipuolella. Kainuun prikaatin liikuntakasvatusupseeri Juha Toivo sanoo, että paljon on olemassa jo nyt vaikka asia on vielä tuore.

- Ei tässä tarvitse kuin katsoa ikkunasta ulos, niin näkee olosuhteiden olevan parasta koko maassa. Se ei kuitenkaan vielä riitä vaan nyt pitää aloittaa suunnittelu siitä, miten olosuhteista saadaan kaikki hyöty irti.

Toivon mukaan prikaatilla on jo hyvää osaamista valmennuksessa varsinkin ampumahiihdossa.

- Kaikkien lajien kanssa kuitenkin haetaan laajempaa pakettia. Paras osaaminen meillä on tietenkin varusmieskoulutuksessa. Valmennuksessa paras tieto ja osaaminen löytyy urheilijoiden omilta valmentajilta, lajiliitoilta sekä Vuokatin urheiluopistosta ja urheiluakatemiasta. Tästä pitää muodostaa tehokas paketti.

Kaikkea ei ole - eikä tarvitse ollakaan

Yksi tulevista haasteista on mäkihyppy. Kainuusta ei löydy tällä hetkellä isoa mäkeä ja Vuokatin hyppyrimäkikin alkaa olla elinkaarensa päässä.

- Mäkihypyssä löytyy isoja mäkiä kuitenkin kohtuumatkan päästä. Voimme varmasti hyödyntää Kuopiota ja Kuusamon Rukaa, ellei Vuokattiin rakenneta uutta mäkeä. Myös talvisissa joukkuelajeissa yksi haasteista on se, että perinteisesti suuret massat löytyvät etelästä, samoin parhaat olosuhteet ja osaaminenkin.

Hyppyrimäen lisäksi toiveissa on myös keinonurmi nyt maapohjaiseen Kajaanin Pallohalliin.

- Tässä mennään tietysti talvilajit edellä mutta myös kesälajien harrastajille täytyy taata olosuhteet.

Mahdollisuus ja haaste myös kainuulaisille

Talvilajien huippu-urheilijoiden varusmieskoulutuksen siirtäminen Kajaaniin on iso asia myös kainuulaiselle urheilulle ja koulutukselle, sanoo Kajaanin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Arto Okkonen.

- Kainuu on pystynyt jo tähänkin mennessä tarjoamaan varsinkin Sotkamon avuilla nuorille urheilijoille mahdollisuuden harjoitella ja menestyä sekä käydä samaan aikaan koulutuspolku käytännössä alaluokilta tohtoriksi saakka.

Okkonen näkeekin puolustusvoimien mukaantulon uutena vahvistuksena sekä koulutusputkelle että urheilulle.

- Meillä voidaan hyödyntää jo Vuokatin urheiluopistoa, lukiota, urheiluakatemiaa, Kainuun ammattiopistoa, Kajaanin ammattikorkeakoulua puhumattakaan seuroista ja olosuhteista. Jos puolustusvoimat tulee mukaan, se tuo urheilijoiden lisäksi myös lisää valmennusosaamista Kainuuseen. Sitä taas voivat hyödyntää myös kainuulaiset urheilijat.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kainuu

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä