Satakunta |

Humalahakuiselle viininlitkijälle ilmaston lämpeneminen käy

Viinien alkoholipitoisuudet ovat vuosien aikana nousseet muutamalla prosentilla. Moneen asiaan nykyään linkittyvä ilmaston lämpeneminen on tässäkin juonessa mukana.

Nainen pitelee viinilasia
Viini on nykyään tujumpaa. Kuva: YLE

Viininjuomiseen vihkiytyneet ovat panneet merkille, että vuosien aikana viini on vahvistunut muutamankin prosentin verran.

- Eritoten punaviinit ovat alkoholipitoisuuksiltaan vahvempia mitä ennen vanhaan, valkoviinitkin ovat jonkun verran voimakkaampia, mutta eivät niin selkeästi mitä punaviinit, kertoo Porin Eteläväylän Alkon myymäläpäällikkö Harri Peltomaa.

Tästäkin voi syyttää ilmaston muutosta

Viininvalmistajien tuotantotavat ovat jonkin verran muuttuneet ajan saatossa. Rypäleitä pidetään köynnöksissä pidempään, jolloin niiden sokerimäärä nousee. Tämä taas tarkoittaa sitä, että niistä saadaan enemmän tällöin myös alkoholia.

- Yksi asia mikä tähän on vaikuttanut on myös yleismaailmallinen ilmaston lämpeneminen. Selkeästi sadonkorjuuajat ovat muuttuneet ja myös globaali ilmaston lämpeneminen on vaikuttanut rypäleiden sokerimäärän nousuun, Peltomaa valottaa.

Onko myyttinen ilmastonmuutos sittenkin viininvalmistajien salaliitto?

Lähteet:
YLE Satakunta

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Satakunta

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä