Humanistit jäämässä yliopistojen varainkeruun jalkoihin
Elinkeinoelämästä yliopistoihin virtaava raha uhkaa karsia humanistisia oppiaineita. Joissakin yliopistoissa etsitään jo säästöjä järjestelemällä humanistisia tiedekuntia uudelleen samaan aikaan, kun varainkeruukampanjoissa on menossa loppukiri. Yritysmaailman lahjoittajat toivovat rahojen kohdentamista kovemmille aloille.
Helsingin yliopistossa filosofiaa opiskeleva, tiedekuntajärjestö Humanisticum ry:n opintovastaava Risto Tiihonen sanoo, että akateeminen vapaus on erityisen tärkeää humanisteille. Keskivertohumanistilla on useita sivuaineita.
- Mielekkyys opiskella täällä syntyy siitä, että me voidaan vapaasti valita tutkintojen sisältö. Tämmöinen vapaus on humanistisen tutkinnon takaaman asiantuntijuuden perusta, Tiihonen sanoo.
Hän on huolissaan uudistuksesta, jota Helsingin yliopisto runnoo parhaillaan kovalla vauhdilla läpi. Se muuttaisi noin 60 humanistisen tiedekunnan pääainetta pariksikymmeneksi opintosuuntaukseksi.
Uudistus uhkaa sekä valinnan vapautta että karsii oppiainevalikoimaa, uskoo filosofian lehtori Thomas Wallgren.
- Oppiaineet perustutkintotasolla vähenisivät. Idea on, että meillä on liian paljon tällaisia tehottomia aineita kuten filosofia, jotka eivät ole riittävän hyödyllisiä, eivätkä valmista opiskeiljoita työmarkkinoille, Helsingin yliopistossa työskentelevä Wallgren sanoo.
Pääoma karttuu – humanistit säästävät
Wallgrenin mielestä ei ole sattumaa, että juuri humanistinen tiedekunta on säästökuurilla samaan aikaan, kun yliopistojen varainkeruumaraton lähestyy loppuaan.
Helsingin yliopistossa opetusministeriön asettama miljoonan euron tavoite on ylitetty jo yli kahdeksankertaisesti, mutta silti humanisteilta leikataan.
Samankaltaisia hankkeita on käynnissä muuallakin. Esimerkiksi Vaasan yliopistossa säästettiin hiljattan, kun humanistinen tiedekunta yhdistettiin hallintotieteellisen kanssa. Tampereella taas haudataan koko h:lla alkava sana, kun tiedekunnat lakkautetaan ja oppiaineet ripotellaan uusiin yksiköhin.
Thomas Wallgrenin mukaan on selvää, ettei elinkeinoelämän rahoja tulla yliopistoissa jakamaan tasan.
- Se tarkoittaa sitä, että rahan valta jyrää ja vanhat sivistysarvot jäävät heikommalle. Meillä on budjettileikkauksia ja vapaudenmenetyksiä, kun tämä uusi meininki tulee yliopistoihin.
Lahjoittajien toiveita kuunnellaan herkällä korvalla
Varainkeruun sääntöjen mukaan lahjoittajat eivät saa ladella ehtoja, mutta erilaisia toiveita on satanut.
Julkisesti rahojensa perään on katsonut esimerkiksi Yksityisyrittäjäin säätiö, joka toivoi lahjoituksensa päätyvän yrittäjyyttä tukeviin opintoihin. Itä-Suomessa taas suuren summan lahjoittanut autokauppias epäili filosofian opetuksen tarpeellisuutta.
Vaasan yliopistossa vahva energia-alan painotus on tuonut lahjoituksia erityisesti paikallisilta energia-yrityksiltä. Varainkeruusta vastaava yhteiskuntasuhteiden johtaja Jouko Havunen kertoo, ettei toivomista ole kielletty.
- Toivomukset ovat olleet juuri luonnetta, että näiden lahjoituspääomien tuotolla erityisesti tuettaisiin vaikkapa nyt energia-alan tutkimuksen ja koulutuksen kehittämistä.
Havunen sanoo, että toiveita kunnellaan herkällä korvalla. Hän kuitenkin muistuttaa, että varainkeruussa yli tavoitteen onnistunut Vaasan yliopisto on jo valmiiksi liiketalouspainotteinen.
Humanistien ja hallintotieteilijöiden yhteensaattamista Jouko Havunen perustelee paitsi synergialla myös tehostamisella.
- Tehdään sisäistä tehostamista ja määritellään tutkimuksen painopistealueita, hän sanoo.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Kauppojen ovet pääosin säpissä helluntaina
Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa kaupat saavat olla auki poikkeusluvalla. Myös pienet päivittäistavarakaupat saavat pitää ovensa auki.
Hyvinkään ampujan motiivi yhä pimennossa
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat tänään koko päivän. Jutun tutkinnanjohtajan mukaan vangitsemisoikeuskäynti on todennäköisesti tiistaina.
Nuoret etsivät epätoivoisesti selitystä: "Miksi?"
Eteenpäin pääseminen vaatii syyn löytämisen. Nuoret haluavat kriisichatissa myös käytännön ohjeita, miten uhkatilanteessa toimitaan.
Hyvinkäällä kahden päivän suruliputus ampumistapauksen vuoksi
Hyvinkään kouluissa vietetään maanantaiaamuna hiljainen hetki. Kaupungintaloon avataan surukirja.
Teuraspuukon kylkiäisenä tuli sotalapsi
Lappu kaulaan, linja-autoon ja kohti tuntematonta. Kokkolalaisen Soini Kosken evakkotaival alkoi kuten niin monen muunkin suomalaisen sotalapsen. Ruotsissa käteen tarttui tuntematon nainen. Se oli Soinin mukaan hänen elämänsä lottovoitto.
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat
Lähiaikoina poliisin on tarkoitus kutsua kuultaviksi myös ne paikallaolleet, joita ei vielä ole tavoitettu. Tähänastisten kuulustelujen perusteella ampumisten takana ei ole kiinniotetun epäillyn lisäksi muita, kertoo jutun tutkinnanjohtaja.
Hukkuneiksi epäiltyjä etsitään Naantalissa ja Kuopiossa
Naantalissa on kadonnut nuorukainen, joka oli hypännyt Kuparivuoren kalliolta mereen vahvasti päihtyneenä. Kuopiossa katosi lauantai-iltana noin 70-vuotias kalareissulla ollut mies.
SPR auttaa nuoria kaduilla, puhelimitse ja netissä
SPR auttaa nuoria viikonlopun ajan monin tavoin. Hyvinkään ampumavälikohtauksessa kuoli kaksi ihmistä.
Mies kuoli putkaan Vantaalla
Vuonna 1982 syntynyt mies menehtyi lauantaina putkatiloissa voimankäyttötilanteessa. Hänet oli tuotu putkaan edeltävänä yönä.
Poliisi: Hyvinkään ampuja toimi yksin
Poliisi on kuulustellut kymmenkunta epäillyn ystävää lauantain aikana. Miehen kuulustelut jatkuvat sunnuntaina.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.