Hursti: Leipäjonoista tullut ajojahdin kohde
Hyväntekeväisyystyöntekijä Heikki Hursti tyrmää väitteet, joiden mukaan leipäjonot aiheuttaisivat huomattavaa epäjärjestystä Helsinginkadulla. Hänen mukaansa kaikki Kallion ongelmat yritetään nyt laittaa hyväntekeväisyysjärjestön niskoille. Pakon edessä hän on kuitenkin valmis lähtemään alueelta.
Heikki Hursti kiistää väitteet, joiden mukaan leipäjonot aiheuttaisivat vakavia häiriöitä ja alentaisivat asuntojen hintoja Helsinginkadulla.
Hän kummeksuu Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyön saamaa varoitusta leipäjonojen aiheuttamista haitoista. Varoitus tuli korttelissa toimivalta isännöitsijältä.
Hurstin mielestä ruokaa ja vaatteita hakevia köyhiä on ryhdytty syyttämään nyt myös sellaisen epäjärjestyksen aiheuttamisesta, johon jonoilla ei ole osaa eikä arpaa.
- Meillä on 2-3 järjestyksenvalvojaa ovella koko ajan. He puuttuvat tilanteeseen, jos on tarvetta on. Jos asukkaat valittavat, niin kyllähän isännöitsijän pitää tulla paikalle katsomaan tilannetta. Kysyin isännöitsijältä, onko hän käynyt katsomassa ruokajonoa, niin hän sanoi, ettei ole.
- Kyllä minä näen, että tässä on selvä ajojahti päällä, Hursti sanoo.
Veikko Hurstin elämäntyön jatkaja, poika Heikki Hursti on kuitenkin valmis taipumaan ruoan jakamisesta Helsinginkadulla, mikäli tilanne niin vaatii.
- Niin kuin olen joskus sanonut, minä en jää kenenkään kanssa tappelemaan. Siirrytään sitten muualle ja katsotaan mistä saataisiin parempaa tilaa.
Tuoreimmat aiheesta: Helsinki
Ruotsi töhritty piiloon Pasilan katukylteistä
Parikymmentä katukylttiä, opasteviittaa ja liikennemerkkiä on joutunut ilkivallan kohteeksi Länsi-Pasilassa. Kylteistä on sotkettu yli ruotsinkieliset nimet.
Pääradan junat myöhästelevät vielä tänään
Riihimäelle päin kulkevat junat ovat tänään myöhässä 5-10 minuuttia, kerrotaan VR:n kuljetustenhallintakeskuksesta. Onnettomuuspaikalla Riihimäen asemalla korjataan vaurioituneita vaihteita.
OAJ huolissaan Vantaan koulusäästöistä
Vantaalaiskoululaiset ovat vaarassa pudota naapurikuntien oppilaita huonompaan asemaan, sanoo OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen. Vantaa on kaavaillut karsivansa opetuksesta jopa 3 miljoonaa euroa vuodessa säästöohjelmansa aikana.
Pernilla: Näin yleisössä vain äitini
Pernilla on tyytyväinen esitykseensä putoamisesta huolimatta. Hän kuvailee esiintymistä euroviisuissa mahtavaksi once in a lifetime -kokemukseksi.
Helsinki menettää miljoonia muihin satamiin
Helsinki menettää rahaa tuovia matkustajia korkeiden väylämaksujen ja lentoyhteyksien vuoksi.
Puolet Etelä-Savon kunnista valmiita kuntajakoselvitykseen
Puolet Etelä-Savon kunnista on valmiita kuntajakoselvitykseen. Kunnallishallinnon rakennetyöryhmä selvityksessä kuntajakoselvitykseen eivät olleet valmiita Pertunmaa, Hirvensalmi, Kangasniemi, Rantasalmi, Pieksämäki, Juva, Sulkava ja Mäntyharju.
YM: Ara-asuntojen vuokrantasaus epäreilua
Ympäristöministeriön työryhmä aikoo selvittää tuetun vuokra-asumisen ongelmia.
Uusi toimija yrittää mullistaa asunnonvälityksen
Myyntiturva perii kiinteän maksun asunnonvälityksestä. Vanha konkari Huoneistokeskus toivottaa uuden kilpailijan tervetulleeksi.
Kaatunut junanvaunu on siirretty - radan korjaustyöt jatkuvat
Tavarajunan kaatunut vaunu on saatu siirrettyä sivuun. Radan korjaus jatkuu kuitenkin edelleen. Helsingistä pohjoiseen menevät junat joutuvat yhä kiertämään Riihimäen tavaraliikenneratapihan kautta.
Poliisi lopetti VR-tutkinnan - syyteoikeus vanheni
VR tarkkaili salaa sairauslomalla ollutta työntekijäänsä, mutta syyteoikeus ehti vanhentua. Poliisi ei löytänyt myöskään viitteitä laittoman henkilörekisterin keräämisestä.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.