Huumeiden salakuljetus on ulkomaisissa käsissä
Huumeiden salakuljetus hakee jatkuvasti uusia muotoja. Kuvaavaa on, että takavarikoidun subutexin määrä tuplaantui vuodessa, pienen tauon jälkeen.
Huumeiden maahantuonti on vahvasti ulkomaisten rikollisten käsissä. Tullissa tämä näkyy päivittäin. Epäiltyjen joukossa oli viime vuonna jopa kansalaisuudettomia henkilöitä.
Tullin rikostorjuntapäällikkö Esko Hirvonen kertoo, että huumetuonnin tarkkailussa on pystyttävä seuraamaan muutoksia.
- Noin puolet epäillyistä on kaikissa tullirikoksissa ulkomaalaisia. Tässä ei ole kyse siis pelkästään huumekauppaan rajoittuvasta ilmiöstä. Eniten on tietysti lähialueiden ihmisiä, mutta eri kansalaisuuksien määrä kasvaa jatkuvasti. Huumemarkkinat liikkuvat, Hirvonen toteaa.
Törkeistä huumausainerikoksista epäillyistä noin joka neljäs on ulkomaalainen.
Viron-tuonti ei pysähdy
Suurin osa huumeista tulee Suomeen perinteisiä reittejä pitkin Virosta ja muualta Baltiasta. Subutex-takavarikkojen vähentyminen vuodesta 2008 alkaen nosti toiveita Viron-reitin hiljenemisestä.
Viime vuonna toiveet osoittautuivat kuitenkin turhiksi, kun poliisin ja tullin takavarikoiman subutexin määrä kaksinkertaistui edellisvuodesta. Poliisijohtaja Robin Lardot kertoo, että aine on levinnyt jo kaikkialle Suomeen.
- Syynä on saatavuus ja se, että subutexin käyttö on laajentunut pääkaupunkiseudulta koko maahan.
Reitit vaihtelevat aineittain
Kaukaisimmat huumeet tulevat Suomeen Afrikasta ja Amerikasta. Aineiden salakuljetuspolut vaihtelevat paljon sen mukaan, missä aine on valmistettu.
Subutexia tulee Keski-Euroopasta ja Baltiasta, mikä on puolestaan laskenut heroiinituontia Venäjältä. Kannabis taas on peräisin Afrikasta tai suomalaisten kotiviljelmistä. Pureskeltava khat-huume on niin ikään afrikkalaistuote.
Eri kansalaisuuksien määrä kasvaa jatkuvasti.
Suomeen päätyvät huumeet vaihtavat omistajaa maastokätköjen kautta. Kauppaa käydään kartoilla ja koordinaateilla.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos arvioi viime vuoden huumetilannetta käsitelleessä raportissaan, että Venäjän länsimaistuvat huumemarkkinat saattavat vaikuttaa tulevaisuudessa Suomen huumetilanteeseen yhä vahvemmin.
Subutexia virtaa Keski-Euroopasta
Subutex-kuriirit tuovat ainetta Keski-Euroopan suurkaupungeista, etenkin Pariiisista ja Amsterdamista. Suomeen Subutex kulkeutuu joko Ruotsin tai yleisimmin Baltian kautta. Uusia huumausaineita käyttäjät tilaavat puolestaan netistä.
- Muuntohuumeet ovat kuuma tuote. Kannabista on ollut paljon, mutta takavarikoitu aine on ollut viime vuosina kauttakuljetuksessa. Sitten meillä on erittäin isoja määriä khatia, Hirvonen kertoo.
Muuntohuumeet ovat viranomaisten mukaan erittäin merkittävä huumetrendi. Laboratoriot löysivät uusia huumaavia yhdisteitä pelkästään viime vuonna yli 40.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Tulipalossa kärsinyt makasiini tulossa myyntiin
Liikennevirastolla ei ole käyttöä tulipalossa pahoin tuhoutuneelle Joensuun makasiinirakennukselle. Jäljellä oleva rakennusosa ja tontti aiotaan laittaa myyntiin purkulupa-asioiden selvittyä. Makasiini tuhoutui tulipalossa lokakuussa 2012.
Sevettijärveläiset tutustuivat Selkien kouluun
Selkien kylä Kontiolahdessa on saanut kaukaisia vieraita. Kolttasaamelaisen Sevettijärven koulun oppilaat saapuivat tutustumaan kouluun, kylään ja Pohjois-Karjalaan. Kolttasaamelaiset ovat pieni alkuperäiskansa, joita asuu Suomen lisäksi Venäjällä ja Norjassa. Koltan kieltä puhuu enää mutama sata ihmistä Sevettijärven kylässä.
Rahapelialan lobbari uskoo EU:n puuttuvan Suomen pelimonopoliin
Rahapelialan konsultin mielestä Suomen pelimonopoli on Euroopan Unionin lainsäädännön vastainen. Sisäasianministeriön neuvottelevan virkamiehen mukaan pelimonopolilla on edelleen vahvat perusteet ja laaja kansalaisten tuki. RAY:n toimitusjohtaja pitää Suomen järjestelmää nerokkaana.
Tukes vaatii talotehtailta selvityksiä sähkötöistä
Tukes vaatii suurimmilta talotehtailta selvitystä sähkökaapeleiden seinäasennuksista. Messuesittelyissä on paljastunut standardien vastaisia asennuksia, jotka voivat aiheuttaa ylikuormittumista tietyissä oloissa. Säädösten mukaiset asennukset nostavat talopaketin hintaa muutamia tuhansia euroja.
Mökkeilijät avasivat rahahanansa – rautakaupassa eletään nyt joulua
Lomautukset ja synkät talousuutiset ovat saaneet kuluttajat siirtämään hankintojaan. Myynnin uskotaan kuitenkin kasvavan jo tulevana syksynä.
Vaasan ja Saksan rahtiyhteys käynnistynyt odotetusti
Rahtilaivayhteys Vaasasta Saksan Bremerhaveniin käynnistyi huhtikuun alusta. Rahtivirtojen löytyminen vie aikansa, mutta toistaiseksi on edetty tehtyjen laskelmien mukaisesti.
Lakimuutos uhkaa nostaa venepaikkojen hintoja
Eduskunnassa valmisteilla oleva kuntalain muutos saattaa kieltää kunnalliset satamalaitokset ja satamien toiminnan kuntien omistamina liikelaitoksina. Osakeyhtiöihin siirryttäessä on odotettavissa etenkin pienvenepaikkojen hinnannousua.
TS: Saloon työpaikkoja sähköpianoista - konkurssin tehnyt italialaisfirma jatkaa Suomessa
Konkurssiin mennyt General Music valmisti muun muassa sähköpianoja. Muutamat kymmenet ihmiset saavat työpaikkoja Salossa.
Hallitus antaa esityksen lisäbudjetista eduskunnalle
Lisäbudjettiehdotuksessa esitetään lisätukea muun muassa telakka- ja meriteollisuudelle ja asuntotuotannolle. Myös suurpetojen vahinkojen korjaamiseen ehdotetaan runsaan kolmen miljoonan euron lisäystä.
Suomi sai taas Amnestylta moitteita turvapaikanhakijoiden kohtelusta
Ihmisoikeusjärjestö nostaa ensimmäistä kertaa vuosiraportissaan esiin myös poliisin voimankäytön Suomessa.
