Huumekokeilut rajussa kasvussa
Varsinais-Suomen poliisi on rekisteröinyt sata uutta huumeiden käyttäjää tänä vuonna. Kehitys huolestuttaa poliisipäällikkö Tapio Huttusta, jonka mukaan esimerkiksi ekstaasin käyttö on laajentunut viime aikoina. Salon seudulla puolestaan amfetamiinikokeilut ovat olleet kasvussa.
- Aivan tältä kesältä on huolestuttava piirre, josta selkeästi nähdään, että uusia käyttäjiä on tullut mukaan. Tämä liittyy hyvin usein nuoreten amfetamiinikokeiluihin, jotka alkavat aika viattomasta viikonloppukäytöstä, mutta kuitenkin vakiintuvat. Kierre on selvä ja huumekoukkuun mennään. Olen kyllä huolestunut tästä tilanteesta tällä hetkellä, toteaa Varsinais-Suomen poliisipäällikkö Huttunen.
Huumeista kiinni jääneistä valtaosa on ollut 17-20 –vuotiaita.
Suuret huumetakavarikot ovat myös lisääntyneet, mikä Huttusen mukaan tarkoittaa sitä, että huumeita liikkuu markkinoilla entistä enemmän.
Omaisuusrikokset vähentyneet
Perinteiset varkaudet, kuten näpistykset ja ryöstöt, ovat vähentyneet kuluneen vuoden aikana Varsinais-Suomessa. Tähän löytyy selitys lamasta.
- Tämä on jännä piirre, joka liittyi viime lamaankin, niin rikosten määrä vähenee. Ihmiset osaavat pitää parempaa huolta omaisuudestaan. Jos pyörä on pariin kertaan varastettu, niin se osataan jo viedä yöksi vaikka parvekkeelle turvaan.
Poliisipäällikkö toivoo, että ihmiset jaksaisivat tehdä rikosilmoitukset pienistäkin vahingoista. Huttusen mukaan rikosilmoituksen kynnys on kasvanut, kun esimerkiksi jokaisesta pyörävarkaudesta ei enää jakseta tehdä ilmoitusta.
Liikennerikokset nousussa
- Tilastoista näkee, että liikenteen vaarantamiset ovat huikeassa nousussa. Tämä toisaalta johtuu automaattisen liikenteenvalvonnan lisääntymisestä.
Huttusen mukaan tästäkin huolimatta onnettomuuksien määrä on laskussa.
- Viime vuosien aikana ajokorttisäännökset ovat kiristyneet, ja kortti otetaan hyllylle jo kolmesta rikkomuksestakin. Tällä ollaan saatu tilannetta hillittyä. Liikenteessä loukkaantuneiden ja kuolleiden määrä onkin ollut laskussa.
Luottoa löytyy
Tuore poliisibarometri kertoo, että kansalaisilla on vankka luotto poliisiin. Barometrin mukaan 96 prosenttia vastaajista piti poliisia erittäin tai melko luotettavana. Vuonna 2007 luku oli 94 prosenttia.
- Näyttää siltä, että poliisiin luottamus on edelleen kasvanut ja tyytyväisiä ollaan poliisin palveluihin, vaikka meillä on ollut suuria uudistuksia tässä, Huttunen luonnehtii.
Edelleen poliisi saa kuitenkin kuulla siitä, että asukkaiden mukaan poliiseja ei näy riittävästi katukuvassa.
- Voi olla, että turkulaiset eivät näe päiväsaikaan käveleviä partioita niin paljon keskellä toria, kuin mikä oli Turun tavaramerkki 10-15 vuotta sitten. Mutta kun yöaikaan ravintolat sulkeutuvat, niin keskustassa on hyvinkin paljon poliisiautoja ja jalkaudutaan ulos. Tästä johtuu se, että meidän katuturvallisuutemme on huomattavasti parantunut viime vuosina.
Tuoreimmat aiheesta: Turku
Kanootilla halki Turun keskustan
Aurajoen Kevätmelonta tuo kanoottiarmadan Halisista Förille. Aurajokisäätiö kutsuu mukaan myös perheet ja vasta-alkajat.
Varsinais-Suomen hätäkeskus tiedottaa, klo 06.10
Ruskolla Vahdon Kirkkotiellä rivitalopalono tilanne ohitse. Savunmuodostus vähentynyt.
Rivitalo paloi Ruskolla
Huoneistopalo levisi rivitalon kaikkiin asuntoihin. Yksi ihminen on toimitettu häkämyrkytyksen takia sairaalaan.
Kevätretkellä on hauskaa rapsutella eläimiä
Moni lapsi suuntaa kevätretkelle maatilalle. Loimaalla sijaitsevalla kotieläintilalla on käynnissä kevätsesongin huippu. Lapsiryhmiä risteilee pitkin pihoja. Suosikkieläin on pupu.
Saattohoito alkoi U-sairaalalle
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri lopettaa remonttirahojen syytämisen vanhaan U-sairaalaan. Alkuperäisestä saneeraussuunnitelmasta on osin luovuttu, sillä huonokuntoisten osastojen korjaus olisi tullut liian kalliiksi.
Kameravalvonnan puuttuminen hämmentää Salossa
Salon kaupungin kolme vuotta sitten asentamat valvontakamerat eivät ole toimineet koskaan. Asia paljastui tällä viikolla Salon Seudun Sanomien jutussa. Osa kaupunkilaisista pelkää rikollisuuden kasvavan.
Aulis Ruostepuro oli Turun teatterielämän voimahahmo
Pitkän linjan turkulainen teatterivaikuttaja Aulis Ruostepuro on kuollut 86-vuotiaana.
Perunasta kasvoi varteenotettava tuliaiskukka
Jos joku ilmoittaa nykyisin tuovansa perunaa pöytään, niin välttämättä kyse ei ole ruokatarpeista. Peruna on myös kesäkukka, joka kelpaa vaativallekin puutarhaharrastajalle.
Rakastetut haahkat palaavat Aurajokeen
Haahkat nousivat kulttuuripääkaupunkivuoden yleisösuosikeiksi. Jokirannan silmäniloina haahkat tulevat olemaan seuraavat kymmenen vuotta.
Lisälautta avustaa Saaristotiellä
Saaristotien viikonlopun autoruuhkia puretaan neljän lautan voimin. Perjantaina ja sunnuntaina Paraisten ja Nauvon välille lisätään varalautta.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.