Keski-Suomi |

Huumekuski kaahasi pitkin Rantaväylää

Amfetamiinin vaikutuksen alaisena hurjastellut mies jäi eilen poliisin haaviin Jyväskylässä. Maanantai toi Keski-Suomen poliisille myös runsaasti muita tehtäviä.

25-vuotias jyväskyläläismies kaahasi myöhään eilisiltana Rantaväylää pitkin Keljon suuntaan. Mies ohitteli autoja ohituskieltoalueella ja teki vaarallisen u-käännöksen. Poliisin tavoitti miehen ja teki hänelle huumeseulontatestin. Testi antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille. Miehellä ei ole voimassa olevaa ajo-oikeutta ja hänen hallustaan löytyi huumausaineiden käyttövälineitä. Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Parikymppinen mies murtautui viime yönä Jyväskylässä urheilukentän toimistotilaan. Mies varasti autohallista pakettiauton ja ajoi nosto-oven läpi. Häntä epäillään varkaudesta, moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Vuonna -48 syntynyt nainen suistui henkilöautolla tieltä eilen Laukaassa. Nainen oli kertomansa mukaan nukahtanut rattiin, jolloin auto suistui vastaantulevien kaistan yli pientareelle ja lepikkoon. Nainen ei loukkaantunut ulosajossa. Häntä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Virolaismies jäi eilisiltana Jämssässä kiinni törkeästä rattijuopumuksesta. Auto kiinnitti poliisipartion huomion, koska sen lasit olivat kauttaaltaan huurussa. Mies puhalsi 1,46 promillea. Vuonna -74 syntynyt mies syyllistyi eilen kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja törkeään rattijuopumukseen Jyväskylässä. Hän puhalsi 1,21 promillea.





Lähteet:
YLE Keski-Suomi

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Keski-Suomi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä