Turku |

Huvitus-äiti sai lapsensa maahan

Alkuperäinen Huvitus-omenalajikkeen kantaäitipuu löytyi muutama vuosi sitten Pöytyän Yläneeltä. Löydöstä lähti liikkeelle MTT:n hanke, jolla pyritään löytämään kantaomenapuita ympäri Suomea. Huvitus on suosittu omenan risteytysvanhempi.

Huvitus-omenapuun kantaäiti
Alkuperäinen huvitusomenapuu kukkii eläimiltä suojassa. Kuva: Yle Turku / Tarja Hiltunen

Antton Korvan perinnepuutarhassa eletään jännittäviä hetkiä. Yläneläisen kasvitieteilijän kunniaksi pystytetty puutarha saa kaksi uutta asukkia.

Vuonna 2009 löydetystä, alkuperäisestä Huvitus-omenapuusta varrettu taimi istutetaan puutarhan yläkulman multaan. Vierelleen se saa pölyttäjäksi valkojyllinki-omenapuun. Molemmat ovat yläneläistä alkuperää.

- Valkojyllinki yrittää jo kasvattaa kukkaa. Huvitus saa tästä reippaan sulhasen, nauraa taimea kasvattanut MTT:n Piikkiön tutkimusmestari Hilma Kinnanen.

Huvitus on erittäin talvikestävä lajike ja sitä on käytetty paljon risteytysvanhempana. Pohjoisimmat puut kasvavat Sallan korkeudella.

Kuolleeksi luultu puu elää

Huvitus löytyi yläneläisen torpparin Juho Korpelan metsittyneen pihan raunioista. Korpelan kerrotaan aikoinaan istuttaneen puun Huvituksen tilalta saadusta ulkomaisen omenalajikkeen siemenestä. Puu todennettiin lajikkeen kantaäidiksi MTT:n tekemien DNA-testien perusteella.

- Teimme tutkimusta alkuperäisistä maatiaiskasveista Juho Korpelan entisellä pihamaalla, emmekä aluksi huomanneet koko puuta. Alueen nykyinen omistaja kuitenkin kertoi, että pihalla on myös omenapuu. Tulimme seuraavana päivänä takaisin ja löysimme  puun, jonka oli luultu jo kuolleen. Puusta kuitenkin versoi oksia, kertoo puun löytövaiheista MTT:n tutkija Maarit Heinonen.

Huvitusäitipuun lapsella on jo sulhanen.

- tutkimusmestari Hilma Kinnanen

- Tekniset ongelmat viivästyttivät DNA-tutkimusta ja ehti kulua pari vuotta, ennen kuin testit osoittivat kyseessä todella olevan alkuperäisen Huvitus-omenapuun.

Nyt puun juuresta on otettu näytteitä, jolla pyritään selvittämään, onko kyseessä siemenestä kasvanut puu.

Emopuita etsitään ympäri Suomea

MTT:llä innostuttiin Huvitus-löydöstä niin, että nyt halutaan löytää muualtakin Suomesta kantaomenapuita. Tavoitteena on, että paikkakunta saisi oman nimikkopuunsa. Huvituksen lisäksi haussa on ainakin Pieksämäki-puu, Piispan omena Mikkelistä ja Lantun talvi Sysmästä.

Tuoreimmat aiheesta: Turku

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä