Hylätty linnunpesä ei välttämättä ole hylätty
Kesällä hylätyn oloiseen linnunpesään voi törmätä missä vaan. Keinoemoksi ei kuitenkaan kannata ryhtyä.
Turun lintutieteellisen yhdistyksen Kalle Rainio neuvoo jättämään hiljaiselta vaikuttavan linnunpesän munineen rauhaan.
- On tietenkin aina mahdollista, että emolintu on kuollut ja pesä on hylätty, jos liikettä ei ole pesän ympärillä viikkoihin näkynyt.
Rainio muistuttaa, että tilannetta kannattaa kuitenkin tarkkailla.
- Saattaa kuitenkin olla, että munintavaihe on vasta menossa. Kyseessä voi olla kesän toinen pesintä ja emo voi vielä tulla hautomaan.
Rainio kertoo, että pesänrakennuksen jälkeen linnut käyttäytyvät mahdollisimman huomaamattomasti. Ne menevät salaa pesälle, jotta pesää ei löydettäisi.
- Pesä kannattaa jättää rauhaan ja sinne voi kurkata uudestaan vaikka viikon kuluttua. Siinä vaiheessa pesästä saattaa löytyä jo poikasia.
Keinoemoksi ei kannata ryhtyä
Voiko ihminen sitten ryhtyä munille keinoemoksi ja laittaa pesään vaikka villasukan munia hautomaan, jos emo on tosiaan kuollut?
- Teoriassa tämä on mahdollista, mutta pienten poikasten kasvattaminen on todella työlästä ja vaikeaa. Kuoriutuneet poikaset tarvitsevat paljon pieniä hyönteisiä. Poikasia pitäisi jaksaa ruokkia 20 tuntia vuorokaudessa, sanoo Rainio ja jatkaa.
-Sitten on vielä se, että ei välttämättä edes tiedä minkälaista ruokaa linnunpoikaset tarvitsevat. Keinoemoksi ei siis kannata ryhtyä.
Paras jättää pesä rauhaan
Paras neuvo on se, että ei tee mitään hylätyltä vaikuttavalle linnunpesälle, vaan odottelee pari viikkoa. Jos ja kun poikaset kuoriutuvat, pesällä alkaa olla liikettä.
Moni mökille suuntaava saattaa törmätä linnunpesiin ties missä, sillä parhaillaan on lintujen pesinnän aktiivisin aika. Rainio muistuttaa, että lemmikit on syytä pitää kiinni.
- Linnut ovat voineet tehdä pesän mökillä mihin tahansa, koska siellä on ollut rauhallista. Emolintu kyllä kertoo omilla varoitusäänillään, jos pesä on jossain lähettyvillä.
Tuoreimmat aiheesta: Luonto
Kova talvi koitui karppien kohtaloksi
Kokkolan karppilampi on tänä keväänä tyhjä. Kalat kuolivat happikatoon poikkeuksellisen kovana talvena. Tilannetta pahensi vielä suojaavan lumipeitteen puute, sillä lammen jäätä käytettiin luisteluun. Rannoilta on kerätty toukokuussa satakunta kuollutta karppia.
Ekokokin grillissä paistuvat ötökkäpihvit
Rovaniemeläinen Ossi-Matti Laaksamo kasvattaa ravinnokseen proteiinipitoisia jamaikankenttäsirkkoja. Nopeasti kasvavat ja helppohoitoiset sirkat voi jauhaa vaikkapa pihviainekseksi.
Ankkurimerkki tuo tietoa järvitaimenen elämästä
Keiteleen järvitaimenkantaa pyritään ylläpitämään istutusten avulla. Järven luontainen taimenkanta on viime vuosina vähentynyt, mutta syystä ei ole varmaa tietoa. Keskisuomalaisille kalastuksen harrastajille maakuntakalan säilyminen maakuntajärvessä on tärkeää.
Sinilevä kukki Itämeressä jo tuhansia vuosia sitten
Sinilevä on yksi maailman vanhimmista eliöistä. Sen myrkyllisyyden tarkkaa syytä ei vieläkään tiedetä. Levälauttojen kasvaminen kesällä ei ole kokonaan kiinni lämpötilasta.
Raja-aitaa ei haluta haravoida – kuusiaidasta "uusi buumi"
Pihojen reunuksille halutaan nyt helppohoitoisia pensas- ja havuaitoja. Valintakriteereinä ovat lisäksi nopea kasvuisuus sekä tuuheus.
EU:n uimarantaraportti: Kyproksessa ja Italiassa puhtaampaa vettä kuin Suomessa
Kymmenessä EU-maassa uimavesien laatu oli erinomainen. Suomi kuuluu tähän joukkoon, mutta edellä on useita maita.
Korvasienen persoonallinen maku on kesän airut
Sienen sisältämän myrkyn poistamista ei saa koskaan laiminlyödä. Gyromitriini poistuu kahdesti keittämällä.
Harvinainen pääskykahlaaja Joroisissa - edellinen havainto Suomessa 15 vuoden takaa
Rantasalmelaiset lintuharrastajat Elina Enho ja Kristiina Järvenpää eivät arvanneet sunnuntaiselle linturetkelle lähtiessään, millaiseen lintuharvinaisuuteen päivän aikana törmäisivät. Joroisiin Pasalan pelloille suuntautunut retki tuotti tulosta, kun iltapäivällä pään yllä lenteli Suomessa erittäin harvinainen pääskykahlaaja. - Oli se jännä paikka, kun tajusimme miten kovasta havainnosta on kyse, Järvenpää kertaa sunnuntain tapahtumia.
Toisen jätteet voivat olla toiselle oikea aarreaitta
Entä jos sinun yrityksesi ei enää heittäisikään jätteitään kaatopaikalle? Oletko ajatellut, että joku toinen yritys voisi tarvita juuri sinun jätelavaasi?
Kaalikoit hyökkäsivät - paha uhka sadolle
Miljoonien kaalikoiden vaellus tavoitti Suomen. Lämpimien ilmavirtojen mukana Suomeen on saapunut satoja miljoonia, mahdollisesti miljardeja kaalikoita.
