Hylätyt lastenvaunut järkyttivät
Yksinäiset lastenvaunut saivat ohikulkijat pysähtymään Turun keskustassa. Vaunut liittyvät Unicefin kampanjaan, jolla lastenjärjestö pyrkii herättämään ihmiset ajattelemaan lasten oikeuksia.
- Ei näy vauvaa, mutta pelästyin kamalasti, että joku on jättänyt lapsensa tänne, päivitteli nimettömänä pysytellyt naishenkilö.
Hylätyt siniset lastenvaunut olivat tiistaina aamupäivällä Turun kauppatorilla. Vaunujen sisältä kuului itkua, mutta unohdetun lapsen sijaan vaunuista löytyi vain äänite ja viesti: "Kiitos, että välität. Toivottavasti kaltaisiasi tulee lisää."
- Lähes kaikki ovat pysähtyneet katsomaan, että mikä on hätänä, kiittelee Kirsi Houry Turun Unicefista.
- Useimmat pysähtyjät ovat olleet naisia. Miehet lähinnä vahtivat, että naiset pysähtyvät, tietää Houry.
Monet pitivät poliisiasiana
Suomessa harvinainen sissimarkkinointitempauksen tarkoituksena on havahduttaa aikuiset pohtimaan turvallisen lapsuuden merkitystä. Hylätyt vaunut ovat lähtölaukaus Unicefin Ole hetken äiti -kampanjalle.
- Haluamme tuoda esille Unicefin toimintaa ja kiinnittää huomiota lasten hyvinvointiin, sanoo Houry.
Monet ohikulkijat olivat silminnähden järkyttyneitä huomattuaan hylätyt lastenvaunut.
- Vaunuista on tarkoituskin tulla ahdistava tunne. Osa ihmisistä olisi ollut valmis vaikka soittamaan poliisille, mikä kertoo siitä, että ihmiset välittävät. On ollut hienoa huomata, että ihmiset eivät vain kylmästi kävele ohi, kiittelee Hoyry.
Valtakunnallinen tempaus
Hylättyjen lastenvaunujen tempaus on tiistaina järjestetty Turun lisäksi myös seuraavilla paikkakunnilla: Helsinki, Espoo, Joensuu, Jyväskylä, Kokkola, Kuopio, Lahti, Oulu, Pori, Raasepori, Rovaniemi, Tampere, ja Lappeenranta.
Vanhempansa menettäneitä lapsia on Unicefin mukaan miljoonia.
Tuoreimmat aiheesta: Turku
Varsinais-Suomen hätäkeskus tiedottaa
Ruskolla Vahdon Kirkkotiellä palaa rivitalo, josta aiheutuu runsasta savua. Alueen lähistöllä olevia asukkaita pyydetään sulkemaan ikkunat ja ilmanvaihto.
Rivitalo palaa Ruskolla
Huoneistopalo levisi rivitalon kaikkiin asuntoihin. Yksi ihminen on toimitettu sairaalaan.
Kevätretkellä on hauskaa rapsutella eläimiä
Moni lapsi suuntaa kevätretkelle maatilalle. Loimaalla sijaitsevalla kotieläintilalla on käynnissä kevätsesongin huippu. Lapsiryhmiä risteilee pitkin pihoja. Suosikkieläin on pupu.
Saattohoito alkoi U-sairaalalle
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri lopettaa remonttirahojen syytämisen vanhaan U-sairaalaan. Alkuperäisestä saneeraussuunnitelmasta on osin luovuttu, sillä huonokuntoisten osastojen korjaus olisi tullut liian kalliiksi.
Kameravalvonnan puuttuminen hämmentää Salossa
Salon kaupungin kolme vuotta sitten asentamat valvontakamerat eivät ole toimineet koskaan. Asia paljastui tällä viikolla Salon Seudun Sanomien jutussa. Osa kaupunkilaisista pelkää rikollisuuden kasvavan.
Aulis Ruostepuro oli Turun teatterielämän voimahahmo
Pitkän linjan turkulainen teatterivaikuttaja Aulis Ruostepuro on kuollut 86-vuotiaana.
Perunasta kasvoi varteenotettava tuliaiskukka
Jos joku ilmoittaa nykyisin tuovansa perunaa pöytään, niin välttämättä kyse ei ole ruokatarpeista. Peruna on myös kesäkukka, joka kelpaa vaativallekin puutarhaharrastajalle.
Rakastetut haahkat palaavat Aurajokeen
Haahkat nousivat kulttuuripääkaupunkivuoden yleisösuosikeiksi. Jokirannan silmäniloina haahkat tulevat olemaan seuraavat kymmenen vuotta.
Lisälautta avustaa Saaristotiellä
Saaristotien viikonlopun autoruuhkia puretaan neljän lautan voimin. Perjantaina ja sunnuntaina Paraisten ja Nauvon välille lisätään varalautta.
Uusia mökkejä eniten Kuusamoon, Kittilään ja Paraisille
Upouusia mökkejä nousi Suomen kartalle viime vuonna 3 600. Mökkien rakentamisinto on selvästi hiipunut viime vuosikymmenestä.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.