Hyrynsalmen asemaa kunnostetaan sotamatkailua varten
"Kuolemanradan" asemalta löytyy tarinoita nuoresta rakkaudesta saksalaisiin ammuslaatikoihin.
Hyrynsalmen vanhan juna-aseman lattia ja portaat narisevat tarinoita. Rakennus on nähnyt sota-ajan ja sen jälkeisen henkilöliikenteen 80-luvulle saakka. Nyt Mirja ja Kaj Fagerroos haluavat yhdessä muiden Sodan ja rauhan ratayhdistysläisten kanssa kunnostaa aseman sota-ajan muistoksi ja näyttelyjä varten.
Aseman seinät kertovat traagisia tarinoita "Kuolema-radan" ajoilta, jolloin saksalaiset joukot kuljettivat varusteita Kuusamoon. Toinen puoli historiasta on keveämpiä kuiskauksia rakkaudesta ja unelmista.
Puumerkkejä hirressä
Alakerran nurkassa on nuorukaisten nimikirjoituksia, jotka odottelivat junaa 40-luvulla.
"Oulun tyttö -46", "Paraisten heppu majaili tätä taloa vuonna -44", "Täällä Helsingin tyttö odotteli junaa".
- Vaikuttaa, että tytöt ja pojat olisivat tässä samassa nurkassa riiustelleet, virkkoo Kaj Fagerroos.
Eräs nuori mies nimeltä Aaretti veisteli puumerkinsä juuri kylän polton jälkeen aivan lattian rajan tuntumaan. Nimen yläpuolella sodasta muistuttaa isot sirpaleen reiät. Vain aseman seinät tietävät, oliko Aaretti valinnut lepopaikkansa sopivasti tuuletusaukkojen vierestä vai lepäsikö mies väärässä paikassa, ennen kuin sirpaleet työntyivät seinästä.
Sotamatkailu on maailmalla hirmuisen suosittua. Tämä voisi olla yksi lisä Hyrynsalmen matkailutarjontaan.
Rivi tyhjiä pulloja täynnä arvoituksia
Kunnostuksen jälkeen asemarakennuksessa on tarkoitus esitellä sodanaikaista esineistöä muulin satulasta ja alppijääkärien tavaroista ammuslaatikoihin. Ullakon irtaimisto saa mielikuvituksen liikkeelle. Kaj Fagerroosin hallusta löytyy muun muassa vanhoja asemamiesalokkaiden työnhakupapereita ja asemapäällikön päiväkirja merkintöineen.
Hakupapereihin kuuluu tuberkuloosi- ja raittiustodistus. Asemapäällikön päiväkirjasta puolestaan löytyy merkintä alokkaan nuhtelusta runsaan alkoholinkäytön vuoksi. Vieressä iso rivi pulloja antaa mielikuvitukselle mausteita. Arvoitukseksi jää, ovatko pullot asemapäälliköiden vai apulaisten.
- Luultavasti pullot ovat kuitenkin matkustajien eväspulloja, Kaj Fagerroos tuumii.
Sotamatkailua Hyrynsalmelle
Asemarakennusta on kunnostettu porukalla. Lisäksi osa lähiympäristön korsuista olisi tarkoitus kunnostaa. Fagerroosien haaveissa on järjestää Hyrynsalmelle sotamatkailua yhdessä museojunayhdistysten kanssa.
- Sotamatkailu on maailmalla hirmuisen suosittua. Tämä voisi olla yksi lisä Hyrynsalmen matkailutarjontaan, kertoo Mirja Fagerroos.
Tuoreimmat aiheesta: Kainuu
"Olemme uskonnon lukutaidottomia"
Maahanmuuttaja voi turvautua ongelmissaan kirkon apuun, koska muut eivät ymmärrä hänen uskonnollista taustaansa. Vaikka uskonto ei ole sama, uskonnollisuus yhdistää ja herättää luottamusta.
Ruka liittyy Vuokatti urheilukatemiaan
Vuokatti-Ruka urheiluakatemia liittää kaksi vahvaa talviosaajaa ja olosuhdetta yhteen. Yhteistyöstä odotetaan hyviä tuloksia paitsi urheilullisesti myös taloudellisesti. Esimerkiksi olosuhteiden rakentamisessa voidaan nyt edetä suunnitelmallisesti ilman kilpailupeikkoa.
Monta hankalaa kiveä on käännettävä sote-toteutuksessa
Vastuukuntamalli vai nykyinen Kainuun sote-kuntayhtymä. Siinä ovat sosiaali- ja terveydenhuollon toteuttamisvaihtoehdot, joiden käyttöönottoa ja ajankohtaa kainuulaiset päättäjät pohtivat.
Älä luota liikaa auton kaukosäädinlukitukseen
Vaikka autojen lukituksen turvallisuus paranee, niin varkaat pystyvät ilmeisen helpolla varastamaan tällaisen auton - ainakin Itä-Euroopassa.
Banaanifarmi ei riittänyt jääkiekkoilijalle
Kajaanin Hokin uudesta kehityspäälliköstä Juha Juntusesta paluu Kainuuseen on banaanifarmilla työskentelyn ja Hollannissa pelaamisen ja opiskelun jälkeen tuntunut hyvältä. Ammattikorkeakoulussa saatu urheilujohtamisen ja yhteistyökumppanuuksien solmimisen oppi on nyt käytössä kotimaakunnassa.
Suomen ensimmäinen kaivosalan vesikysymysten professuuri Joensuuhun
Itä-Suomen yliopisto etsii Joensuuhun kivenkovaa kaivosalan osaajaa. Kaivospolitiikan viisivuotisen professuurin haltija keskittyy erityisesti vesikysymyksiin.
Aloittavan kalastajan ABC – tunne edes nämä
Kalastuskausi on jo hyvässä vauhdissa. Yle Uutiset kokosi perusteet aloittelijalle. Mille kalalle maistuvat leipäpallot ja etanat? Entä mitkä kalat viihtyvät vain sisävesissä? Milloin taimen syö parhaiten ja milloin kannattaa narrata kuhaa? Hanki tänä kesänä edes koho ja koukku ja lähde kokeilemaan kalaonneasi.
Nuoren itsenäistyminen on muutakin kuin ikävuosia
Pesäpalloilija Vilma Leinosen elämä on kolmen viime vuoden ajan pyörinyt urheilun ja opiskelun merkeissä. Tänä keväänä Sotkamon urheilulukiosta ylioppilaaksi valmistuva nuori nainen on kasvanut vuosien aikana niin urheilijana kuin ihmisenäkin.
Pesäkarhujen vahvalle alkukaudelle jatkoa
Porin Pesäkarhut ei antanut kotikentällään armoa sarjanousija Vuokatin Vedolle.
Miesten Superpesis käyntiin – kahdelle Korhoselle viisisataa lyötyä täyteen
Sekä Juha että Roope Korhonen löivät Miesten Superpesiksen avauskierroksella uransa 500. juoksun.
