"Hyvän musiikin määrä kasvaa koko ajan"
Kiukkuinen ex-työnantaja povasi aikoinaan upouudelle Soundi-lehdelle maksimissaan kolmen kuukauden tulevaisuutta. Lehteä perustamassa ollut pitkäaikainen päätoimittaja Timo Kanerva vähät välitti. Vastikään mies pokkasi valtion journalistipalkinnon.
Vuonna 1975 suomalainen kulttuurilehtikenttä kasvoi uudella tulokkaalla. Kolme nuorta toimittajaa oli edellisvuoden joulukuussa päättänyt jättää Musa-lehden ja perustaa oman aviisinsa, Soundin.
- Muistan ikuisesti kuinka talouspäällikkö huusi naama punaisena meidän peräämme, että kestää korkeintaan kolme kuukautta ennen kuin olemme konkurssissa, Soundin päätoimittaja Timo Kanerva nauraa.
Vihaisen talouspäällikön ennustus meni pieleen. Soundista kasvoi pitkäikäinen ja arvostettu lehti, vaikka alkuaika olikin päätoimittajan mukaan melkoista kituuttamista.
Saan jatkuvasti palautetta siitä, miten mukava käyttöliittymä paperinen lehti on.
- 70-luvulla levyarvosteluissa sanottiin suoraan, että Suomi on tangon ja humpan maa eikä täällä kannata tehdä rokkia ainakaan suomeksi. Otimme Soundissa ohjenuoraksemme suosia suomalaista. Nykyään iloitsen siitä, että bändit tekevät levyjä englanniksi ja pääsevät ulkomaille, mutta aluksi meidän oli pakko saada Juicet, Hassisen koneet, Eppu Normaalit, ja Dave Linholmit läpi jotta suomenkielinen rokki syntyi.
Lehti elää nettiaikanakin
Nykymaailmassa paperille painetun lehden asema on muuttunut. Uskollisia lukijoita riittää kuitenkin edelleen, Timo Kanerva sanoo.
- Saan jatkuvasti palautetta siitä, miten mukava käyttöliittymä paperinen lehti on. Moni tekee koko päivän töitä näyttöpäätteen äärellä, ja siksi kotona on kiva vain laittaa hyvää musiikkia soimaan ja oikaista sohvalle lehden kanssa.
Yksi musiikkijournalismin isoimmista muutoksista on Timo Kanervan mukaan tapahtunut musiikin saavuttamisen helppoudessa.
- Aikoinaan kriitikolla oli ensikuuntelemisen oikeus ja siksi tärkeä asema. Muistan itsekin lukeneeni amerikkalaisia arvosteluja ja miettineeni miltä levy mahtaa kuulostaa. Nykyihminen saa haluamansa levyn kuultavakseen muutamalla napin painalluksella.
Koko kenttä yhden lehden alle
Soundin yli kolmekymmenvuotisen menestyksen salaisuus on pitävässä linjassa, uskoo päätoimittaja.
- Olen alusta lähtien pitänyt huolta siitä, ettei keskitytä vain yhteen musiikkigenreen tai liputeta vain yhden tyylin puolesta. Lisäksi pitää muistaa huomioida kaikkia lukijoita; heissä on niin ammattimuusikoita, musiikin harrastajia kuin musiikin kuluttajiakin. Kaikki pitää pyrkiä keräämään yhden lehden alle.
Millä päätoimittaja itse porskuttaa vuosikymmenten jälkeen?
- Rakastan musiikkia. Jos en rakastaisi, en missään nimessä voisi tehdä tätä työtä. Monet keskittyvät haikailemaan menneiden aikojen musiikin perään ja unohtavat, että kaikki se on edelleen olemassa ja lisää syntyy jatkuvasti. Hyvän musiikin määrä kasvaa koko ajan.
Tuoreimmat aiheesta: Tampere
Turvesoilla riittää kirittävää tänä kesänä
Turpeennoston olosuhteet ovat olleet kehnot jo parina kesänä. Tänä vuonna koneet pääsivät soille selvästi normaalia myöhemmin.
Avilonin rikkihiilen puhdistus toteutumassa - hallitus puoltaa rahoitustukea
Yli kuuden miljoonan euron rahoitustuki sisältyy lisäbudjettiesitykseen.
Hyötyjätevoimalaitokselle ei herunut vielä rakennuslupaa Tampereella
Ympäristö- ja rakennusjaosto jätti asian pöydälle äänin 3-2. Asian esitellyt rakennustarkastaja oli tyytymätön ratkaisuun.
Tutkijat ymmärtävät Tamperetta Bäckman-kiistassa
Mitä on sananvapaus? Tätä on jouduttu pohtimaan Tampereella hieman erikoisesta vinkkelistä.
Dosentti Bäckman syyttää Tampereen kaupunkia syrjinnästä
Dosentti Johan Bäckman on tehnyt Pirkanmaan poliisille tutkintapyynnön Tampereen kaupungin toimista. Venäjän uudet arvot -konferenssin pitäminen pääkirjasto Metsossa kiellettiin. Suomi-Venäjä -seura peruutti myös konferenssiin liittyvän Stalin-tilaisuuden Lenin-museolla.
Valio investoi Tampereen meijeriin
Menekin kasvu Venäjällä investoinnin taustalla. Valion erikoismaitojen tuotanto kaksinkertaistuu.
Työttömyystilanne on Pirkanmaalla erityisen vaikea
Työttömien määrä on noussut Tampereella vuodessa yli neljänneksellä. Koko Pirkanmaalla työttömiä työnhakijoita on viidennes enemmän viime vuoteen verrattuna.
Selvitys: Pori-Haapamäki radan hintalappu 250-370M€
Pori-Haapamäki-ratayhteyden uudelleen käyttöönottoa ei kannata ainakaan hylätä, kertoo Porin Sataman tilaama selvitys. Sen mukaan ratayhteydelle on tarve, jos Suomen kehityksessä tapahtuu positiivinen muutos ja raskaita kuljetuksia tarvitseva elinkeinoelämä lisääntyy.
Näkökulma: Pyöräillen olisit jo perillä
Paikasta toiseen pyöräilevää ihmistä pidetään joskus vähän hulluna. Mari Vesanummi yllyttää kolumnissaan pyörän selkään niin pienten lasten vanhempia kuin lapsiakin, eikä autoilijoitakaan unohdeta.
Pysäköintipaikallakin vasemmalta tuleva väistää
Moni autoilija kuvittelee, että marketin parkkipaikalla keskellä kulkevalla leveämmällä väylällä on etuajo-oikeus. Näin ei kuitenkaan ole, vaan oikealta tulevaa väistetään. Kolmioitahan parkkipaikoilla ei juuri ole.
