Hyvinkään ampuja oli ehkä humalassa
Alkoholia oli veressä 0,25 promillea. Poliisi järjestää ensi yönä rekonstruktion.
Hyvinkään ampujaksi epäilty oli ilmeisesti tekohetkellä humalassa.
Poliisin mukaan epäillylle tehtiin aamulla kello 9.35 puhallustesti, jonka tulos oli 0,25 promillea. Ampumavälikohtaus tapahtui perjantain ja lauantain välisenä yönä hieman ennen kello kahta.
Tutkinnanjohtaja Mika Ihaksisen mukaan verikokeiden tuloksia odotetaan vielä. Hänen mukaansa tuloksista voidaan myös laskea tapahtumahetkellä ollut promillemäärä.
Ihaksisen mukaan poliisin tiedossa on myös se, miten paljon ampujaksi epäilty oli ehtinyt nauttia olutta.
- Kaljatölkkejä on ollut useita.
Poliisi aikoo järjestää ensi yönä rekonstruktion lauantain vastaisen yön tapahtumista. Ihaksisen mukaan poliisi tarkastelee muun muassa näkyvyyttä optisilla laitteilla. Ampujaksi epäiltyä ei tuoda paikalle.
Hallitus sai poliisilta tilanneraportin
Hallitus on saanut poliisin tilannekatsauksen Hyvinkään ampumistapauksen kulusta ja tutkinnan edistymisestä. Hallitus seuraa selvitystyötä ja kokoontuu keskustelemaan aiheesta uudelleen, kun poliisitutkinta on valmistunut.
Hallitus piti kokouksen Hyvinkään ampumisesta keskiviikkona.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Jalasjärvellä uskotaan, että kunnanjohtajahalukkaita löytyy
Tällä hetkellä Jalasjärven kunnanjohtajan virkaa on hoidettu sijaisjärjestelyin. Suuren työmäärän takia toimeen tarvittaisiin kuitenkin oma henkilö.
Uudenvuoden murhan puiminen alkaa tiukkojen turvatoimien alla
Joensuussa alkaa tänään suuri oikeudenkäynti uudenvuoden yönä tapahtuneesta ammuskelusta. Syytettynä on 12 ihmistä ja syytenimikkeitä on lukuisia, joista vakavimpana murha. Poliisi varautuu poikkeuksellisen kovin turvatoimin oikeudenkäyntiin, joka kestänee koko viikon.
Uusi tavaraliikennelaki karsii onnenonkijoita
Uudella tavaraliikennelailla pyritään tervehdyttämään kuljetusalan kilpailua. Laki korostaa tilaajan vastuuta, sanoo Lapin liikenneyrittäjien puheenjohtaja Kari Kähkönen. Jatkossa esimerkiksi Metsähallitus ei saa hyväksyä halvinta tarjousta, jos se näkee, että sillä hinnalla puutavara-autoilija ei pysty hoitamaan lakisääteisiä vastuitaan.
Moni venesatama on vailla valvontaa
Kotkassa venesatamiin on lisätty lukittuja portteja, ja Meriniemen venesatamassa vartioi nykyään yksityinen turvafirma. Lukuisat satamat ympäri Suomen ovat silti vielä vailla valvontaa.
Kotikaupunkia voi kantaa korunakin
Sata vuotta vanha omenapuu ja lapsuusmuistoista nouseva rannan tuoksu innoittivat taidegraafikko Mirka Johanssonia, kun hän suunnitteli kotipaikkakunnalleen Kokkolalle oman korusarjan. Hän halusi tehdä korun, joka viestii niin idealtaan, materiaaliltaan kuin tekijöiltään paikallisuutta.
Ökyautot Turussa - poliisi huolissaan ylinopeuksista
Maanantaina Turussa nähtävä Gumball 3000 on edellisillä Suomen vierailuillaan herättänyt huomiota sekä eksoottisilla autoilla että raskailla kaasujaloilla.
Nurmirehusta saataisiin ekologinen energiavaihtoehto
Biokaasun tuottaminen nurmirehusta on teknisesti mahdollista, selviää Keski-Suomessa tehdystä tutkimuksesta. Nurmirehusta tuotetusta biokaasusta voidaan jatkojalostaa liikennepolttoainetta tai sähköenergiaa.
Lentokone laskeutui Turkuun yhdellä moottorilla
Turun lentokentälle laskeutunut lentokone joutui vaaratilanteeseen, kun toinen koneen moottoreista sammui ennen laskeutumista. Viasta huolimatta laskeutuminen oli onnistunut.
Tyttö jäi puristuksiin kissanpentuja pelastaessaan
Kymenlaakson pelastuslaitoksen mukaan tyttö jäi jalastaan kiinni hevostallin karsinaan.
Kaksi suomalaista merihädässä Atlantilla
Rajavartiolaitoksen mukaan kaksi Kuubasta Bermudaan matkalla ollutta suomalaismiestä on joutunut merihätään. Yhdysvaltain viranomaiset ovat saaneet yhteyden Atlantilla ajelehtiviin.
