Hyvinkään epäilty katuu ja pahoittelee ampumista
Epäiltyä 18-vuotiasta miestä on kuulusteltu tuntien ajan sunnuntaina. Ampujan motiivia ei tiedetä vieläkään.
Hyvinkään ampumatapauksesta epäilty on sanonut poliisin kuulusteluissa katuvansa tekoaan ja olevansa pahoillaan aiheuttamistaan vahingoista.
- Hän ei edelleenkään osaa sanoa mitään syytä tekoonsa, mutta ymmärtää tekonsa seurakset ja pahoittelee tekoaan, kertoo jutun tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mika Ihaksinen keskusrikospoliisista.
- Eli hän ymmärtää, mitä tapahtuu, kun ihmisiä ammutaan aseella.
Ihaksinen kertoo, ettei tutkinan tässä vaiheessa ole tullut ilmi seikkoja, jotka paljastaisivat selvän motiivin ampumiseen.
Epäiltyä 18-vuotiasta kuulusteltu useiden tuntien ajan sunnuntaina. Kuulustelu jatkuu huomenna maanantaina iltapäivällä ja pitkin ensi viikkoa.
Poliisilla joutuu kuulemaan kaikkiaan noin sataa ihmistä tutkinnan aikana. Kadulla ampumishetkellä olleet kymmenet ihmiset ovat vielä kuulematta. Lisäksi poliisi haluaa kuulla myös haavoittuneita.
Hyvinkään ampumatapauksessa kuoli kaksi ja haavoittui seitsemän ihmistä lauantaina aamuyöllä.
Ennen ampumista ystävien seurassa
Ampumista edeltävän päivän epäilty vietti ystäviensä seurassa. He suunnittelivat peli-iltaa ja joivat joitakin oluita. Alkuillasta seurueen välille tuli riitaa, ja epäilty ampuja lähti kotiin. Joidenkin tuntien jälkeen hän palasi, kiipesi katolle ja alkoi ampua ihmisiä.
Epällyn päihtymystilaansa on vaikea arvioida ennen kuin tulokset kiinniottamisen jälkeen otetuista näytteistä valmistuvat.
Tässä vaiheessa on kuultu jo lähes kymmentä henkilöä, joiden kanssa epäilty on ollut tekemisissä ampumista edeltävänä päivänä. Ihaksisen mukaan nämä henkilöt eivät kuulustelujen perusteella liity mitenkään ampumisyön tapahtumiin.
- Niistä kuulusteluista ei tule ilmi mitään sellaista, mikä olisi antanut ymmärtää, että he olisivat olleet tietoisia, tai osallisia, tai että he olisivat pystyneet kertomaan mitään sellaista, mikä avaisi meille mahdollista motiivia näiden tekojen takana, sanoo Ihaksinen.
Kukaan epäillyn kanssa edeltävänä päivänä liikkuneista ei myöskään kuulu siihen joukkoon, joka oli ammunnan kohteena, kertoo Ihaksinen.
Kuulusteluissa on tullut kuva, että epäilty on aivan tavallinen nuori mies. Hänellä on perhe ja sisaruksia. Epäillyllä ei ole poliisin mukaan yhteyksiä ääriryhmiin.
Uhrien tila ennallaan
Seitsemän ampumavälikohtauksessa haavoittunnutta on edelleen hoidettavana Töölön ja Meilahden sairaaloissa Helsingissä. Ammuskelussa haavoittuneen poliisin tila on yhä kriittinen.
- Hän on niin kriittisessä tilassa kuin voi olla. Huonompaan suuntaa ei voi mennä, vain parempaan, sano Ihaksinen.
Haavoittuneista neljä on niin vakavasti loukkaantuneita, että poliisi ei ole pystynyt vielä puhuttamaan heitä.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Turun telakka: TUI-alukset rakennetaan ajallaan
Vakavien talousvaikeuksien kanssa kamppailevalta STX:n Turun-telakalta on kuultu vaihteeksi myönteisiä uutisia.
Kaupunkitutkija: Tukholman mellakat olivat yllätys
Tutkija Katja Vilkama ei halua syyttää Tukholman mellakoista pelkästään lähiöiden tilannetta. Hänen mukaansa olennaista on keskittyä hyvinvoinnin yksilöllisiin ja alueellisiin eroihin.
Pitäisikö Suomen seurata puolustusasioissa Viron esimerkkiä?
Nato-maa Viro aikoo vahvistaa armeijaansa mm. kasvattamalla nopean toiminnan joukkoja ja hankkimalla uutta aseistusta. Viro siis lisää puolustusmenojaan monen muun maan leikatessa niitä. Viron puolustusministerin mukaan Suomen Nato-jäsenyys parantaisi koko lähialueen turvallisuutta. Mitä mieltä olet? Pitäisikö Suomen ottaa esimerkkiä Virosta puolustusasioissa? Pidätkö Viron puolustukseen liittyviä ratkaisuja järkevinä? Miksi Suomi ja Viro ovat olleet eri linjoilla maanpuolustuksessa?
Viro sai ensimmäisen suomalaisen kaupunginvaltuutetun
Tarton yliopiston lehtori Juha-Matti Aronen nousi Tarton kaupunginvaltuuston varajäsenestä varsinaiseksi valtuutetuksi ja haluaa jatkaa työssä myös syksyn vaalien jälkeen. Hän sanoo, ettei osaa ajatella elämää ilman Tarttoa.
Tutkiville journalisteille jaettiin palkintoja
Vuoden 2012 Lumilapiot myönnettiin Eduskunta II -näytelmän tekijöille ja Talvivaaraa penkoneelle toimittajalle. Palkintoehdotuksia oli ennätyksellisen paljon.
Viro aikoo vahvistaa armeijaansa - "Suomen liittyminen Natoon olisi turvallisuutta lisäävä tekijä"
Viron puolustusvoimien vuotuinen pääsotaharjoitus Kevätmyrsky huipentuu tällä viikolla.
Suomessa kesäistä, Keski-Euroopassa koleaa
Viikonlopun alla Pohjois-Lapissa on paistateltu auringossa, kun taas Sveitsissä on kärvistelty lumisateessa.
Naivismin tähdet tuikkivat Iittalan kesässä
Galaxin suurin naivistisen taiteen näyttely esittelee Iittalassa 45 alan huipputekijää. 25-vuotisjuhlakatselmus palauttaa myös jykevän Hannu Riikosen Heinäsen pariskunnan muotokuvan lähtöpisteeseen. Aira ja Kalevi Heinänen käynnistivät Iittalan naivistit vuonna 1988. Neljännesvuosisadassa naivismi on voittanut satojentuhansien katsojien sydämet.
Uusi teurastamo käsittelee päivittäin 500 nautaa
Atrian suurinvestointi Kauhajoella kuuluu Euroopan kymmenen suurimman teurastamon joukkoon. Nykytekniikan ansiosta naudanliha pystytään jäljittämään eläinkohtaisesti.
Eteiseen jätettyä ilmakuvataulua ei tarvinnut maksaa
Ilmakuvia kauppaava yrittäjä haki oikeusteitse korvausta verannalle jättämästään kuvataulusta. Yrittäjä oli jättänyt kuvan oheen lapun, jossa luki "soita ja varmista".
