HYY ja Hursti jakavat opiskelijoille leipää
Helsingin yliopiston ylioppilaskunta jakaa tänään puolilta päivin Kolmen sepän patsaalla leipää Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyön kanssa. Tempaus on osa valtakunnallista kampanjaa, jolla vaaditaan opintotuen sitomista elinkustannusindeksiin.
Opiskelijajärjestöjen mukaan opintotuen ostovoima heikkenee jatkuvasti. Helsingissä Laupeudentyön opiskelijoiden ruuanjakelussa käy kuukausittain yli 200 opiskelijaa.
HYYn hallituksen sosiaalipoliittinen vastaava Aaro Häkkinen muistuttaa, että opintojen rahoittaminen töitä tekemällä ei ole kaikille mahdollista.
- Meillä on aika paljon todella köyhiä opiskelijoita, jotka eivät vain tule toimeen. Perheellisillä opiskelijoillahan menee kaikkein heikoiten. Työn, pienen lapsen ja opiskeluiden yhteensovittaminen on todella vaikeaa.
Häkkisen mukaan työn yhdistäminen täysipainoiseen opiskeluun on muillekin vaikeaa.
- Työpaikkoja ei vain riitä kaikille, ainakaan sellaisilla työehdoilla, että samalla pystyy opiskelemaan. Tilanne ei ihan sillä ratkea, että kaikki opiskelijat kävisivät töissä.
Paikalle odotetaan muutamaa sataa opiskelijaa leipää hakemaan, mutta sitä jaetaan myös muille kaupunkilaisille.
Tuoreimmat aiheesta: Helsinki
Arajärvi ja Arhinmäki ääniharavat HOK-Elannon vaaleissa
Julkisuuden henkilöt ja poliitikot menestyivät odotetusti HOK-Elannon edustajistovaalissa.
Valtio osallistuu Olympiastadionin remonttiin
Valtion maksaa puolet ja Helsingin kaupunki toisen puolen Olympiastadionin mittavasta remontista. Talouspoliittinen ministerivaliokunta teki päätöksen asiasta tänään.
Yli-Saunamäki heti vapaaksi - terveydelliset syyt
Konkurssirikoksista ja Ilkka Kanervan lahjomisesta tuomittu Tapani Yli-Saunamäki pääsee vapauteen odottamaan oikeusjuttunsa hovioikeuskäsittelyä. Hovioikeus pitää käräjäoikeuden tuomitsemaa pikapassitusta vankilaan kohtuuttomana.
Arla Ingman aloittaa yt-neuvottelut Sipoossa
Neuvottelujen tuloksena irtisanotaan enintään 12 henkilöä. Neuvottelut koskevat toimihenkilöitä ja ylempiä toimihenkilöitä.
Yhdeksää laudaturia juhlitaan Espoossa
Yhdeksään laudaturin ylsi tänä vuonna kaksi lukiolaista. Heistä toinen on Etelä-Tapiolan lukion tuleva ylioppilas Minna Lehtisalo.
Uudenmaan uudet ylioppilaat
Kevään ylioppilaskirjoitusten tulokset ovat tulleet lukioihin. Yle Helsinki julkaisee valkolakin saavien ylioppilaiden nimiä lukioittain.
Kaksi ylioppilaskokelasta kirjoitti yhdeksän laudaturia
Noin 28 000 ylioppilaskokelasta on läpäissyt kevään kirjoitukset hyväksytysti. Hylättyjä kirjoittajia on ylioppilastutkintolautakunnan alustavien tulosten mukaan noin 1 700. Yle Uutiset kertoo ylioppilaslakin saavien nimiä.
Helsingin poliisi tutkii pikkutytön kuolemaa
8-vuotias tyttö löydettiin kuolleena äitienpäivän aamuna itähelsinkiläisestä asunnosta. Asiasta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.
Helsingin automaattimetron kohtalo ratkeaa tänään
HKL:n johtokunta kokoontuu ylimääräiseen kokoukseen, jossa päätetään jatkaako Siemens täysautomaattimetron toteutusta vai kilpailutetaanko metrojärjestelmän toimittaja uudelleen.
Helsingin koulusäästöt saattavat vielä nollautua
Opetukseen kaavaillut leikkaukset ovat saaneet helsinkiläispoliitikot hereille. Opettajat pelkäävät säästöjen heikentävän erityisesti heikoimpien oppilaiden asemaa. Opetuksen sijaan säästojä haluttaisiin hakea rakennuksista.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.