Viihde |

IBBF valittaa Iltalehden uutisoinnista

Lehden mukaan Robinin lauantainen keikka Imatralle aiheutti kaaoksen. Festivaalin toiminnanjohtaja kummastelee uutisointia, sillä järjestelyt sujuivat hyvin.

Robin Imatralla
Iltalehden mukaan Robinin keikka Imatra Big Band -festivaaleilla oli "kaaos". Toiminnanjohtaja Pekka Laasonen kummastelee uutisointia. Kuva: Yle Etelä-Karjala

Maanantain Iltalehden uutisointi teinitähti Robinin lauantaisesta esiintymisestä on aiheuttanut närkästystä Imatra Big Band –festivaalin organisaatiossa.

Lehdessä kerrotaan mm. miten kaksi pyörtynyttä tyttöä jouduttiin kuljettamaan ensiapuun. Lehden lööpissä konserttia kuvaillaan ”kaaokseksi”.

- Katsomoa kuvanneen kameran otoksista näkyy, että mitään kaaosta eturivissäkään ei ollut. Kuvista näkyy mm. miten yhdelle apua pyytävälle tytölle apua kyettiin toimittamaan sekunneissa, Laasonen kertaa lauantaisen keikan tapahtumia.

Robinin lauantainen keikka oli loppuunmyyty ja siihen oltiin varauduttu mm. järjestysmiesten määrän tuplaamisella.  Yleisöä myös ohjeistettiin ennen keikkaa huolehtimaan nestetasapainosta sekä siirtymään taaksepäin tungoksen välttämiseksi.

"Kohulööppiä turha tehdä"

Laasosta ärsyttää myös se, että lehti siteerasi häntä väärin.

- Lehdestä soitettiin minulle sunnuntaina useaan otteeseen, mutta silti minua siteerattiin lehdessä täysin väärin. Sanoin, että kohulööppiä tästä on turha tehdä, koska mitään ei tapahtunut, Laasonen ihmettelee.

Laasonen kertoo, että  Iltalehden uutisesta laaditaan nopeasti vastine. Hänen mukaansa Iltalehden virheellinen uutisointi on aiheuttanut runsaasti ylimääräistä työtä koko festivaaliorganisaatiolle.

Tuoreimmat aiheesta: Viihde

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä