Kotimaa

"Ihan sama" ja "eikuulusulle" ovat pyyntöjä vanhemmalle olla kuulolla

Lapsen ja nuoren arkea suojaavat teot ovat enemmän maalaisjärkeä kuin rakettitiedettä. Sosiaalipsykologi Bitta Söderblom sanoo juuri perheen arjen olevan lapsen turvan kivijalka.

Aikuinen tilittää piirroksessa sormi pystyssä kyllästyneelle teinille
Vanhemman pitää osoittaa kiinnostuksensa, mutta tajuta, että tänään ei sitten ollut se päivä, jolloin nuori haluaa puhua. Mutta jos vanhempi lopettaa kysymisen, lapsi tulkitsee, että hänen asiansa eivät ole tärkeitä. Kuva: Miki Wallenius / Yle

Kun eteen tulee ongelma, ei heti ole pakko kutsua kokoon moniammatillista tiimiä. Lasta suojaava arki on pieniä palasia, sanoo sosiaalipsykologi Bitta Söderblom.

Lastentarhanopettajana työskennellyt Bitta Söderblom sanoo perheen arjen olevan lapsen turvan kivijalka.

– Käytännössä se tarkoittaa perheen aitoa yhdessäoloa, yhdessä iloitsemista ja oikeaa keskustelua. Aitouden taas tunnistaa olemisen vastavuoroisuudesta. Ollaanko aidosti kiinnostuneita lapsen ja nuoren asioista? Pohditaan yhdessä mahdollisia huolenaiheita ja ollaan uteliaita kuulemaan mitä lapsi ajattelee. Yhdessä haetaan ratkaisuja, ja keskusteluun voi osallistua kuka tahansa lasta lähellä oleva aikuinen, pohtii Bitta Söderblom.

Pitääkö puhelin panna pois?

– Kyllä sanoisin, että puhelimet pois. Pystyy paremmin keskittymään lapsen ja nuoren ajatuksiin. Jos näpyttelee samaan aikaan puhelinta, niin lapselle tulee kyllä olo, että ei sitä oikeasti kiinnosta mun asiat.

Kuule ihan sama!

Komeastikin alkaneet, hartaudella harkitut vuorovaikutustilanteet päättyvät usein oven läimäykseen kiinni aikuisen nenän edessä.

– Ihan sama -vastaushan tarkoittaa käytännössä sitä, että pitää jatkaa kysymistä. Siitä tulee nuorelle kokemus, että hänen asiansa ovat tärkeitä. Jos vanhempi lopettaa kysymisen, niin lapsi tulkitsee, että asiat eivät ole tärkeitä.

Jos näpyttelee samaan aikaan puhelinta, niin lapselle tulee kyllä olo, että ei sitä oikeasti kiinnosta mun asiat.

– Bitta Söderblom

– Mutta grillaaminen tai kuulustelutilanteen rakentaminen eivät tietysti tue asiaa. Vanhemman pitää osoittaa kiinnostuksensa, mutta tajuta, että tänään ei sitten ollut se päivä, jolloin nuori haluaa puhua, kannustaa Söderblom.

Aina helpompaa, jos aikuinen kykenee asettumaan lapsen tai nuoren asemaan.

– Tärkeitä aikuisia löytyy tietenkin muualtakin kuin kotoa. Ongelmien tullessa on oleellista kerätä lapselle tärkeät ihmiset yhteen. Mietitään, kuinka yhdessä pitäisi toimia ja samalla annetaan viesti, että tilannetta voi parantaa, pohtii Bitta Söderblom.

Älä jätä lasta yksin ratkomaan ongelmia

Kiusaamiseen liittyvät asiat ovat kaikista vaikeimpia ratkoa. Usein lapsi sanoo, että ei kannata puuttua, sillä tilanne koulussa pahenisi entisestään.

– Jos vaikeista asioista ei saisi puhua ääneen, se jättäisi valtavan vastuun lapsen tai nuoren omille harteille. Nuoren pitäisi saada kokemus, että aikuiset välittävät oikeasti. Lasta ei saisi jättää yksin vaikean kokemuksen kanssa, vaan se pitää ottaa todesta, Söderblom rohkaisee.

Onko parempi jos lapset ratkaisevat keskenään, aikuiset vain sotkevat asioita?

– Mieluummin kannattaa opetella yhteistä ongelmanratkaisua, sillä se opettaa myös muita elämäntaitoja. Nuori voi ottaa oppia siitä, miten hankalissa tilanteissa voi toimia. Jos asioista voi puhua, niin voi niitä varmasti myös ratkaista.

– Ongelmat eivät ole este kehitykselle. Lapsen on tärkeää olla osallinen ongelmien ratkaisussa. Aikuisen tehtävä on miettiä, mikä ongelma on sellainen, että se on lapsen kokoinen. Tärkeää on pohtia, miten voimme antaa lapselle ongelmatilanteessa oman roolin hänen ikänsä mukaisesti, sanoo sosiaalipsykologi Bitta Söderblom.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä