Nainen jäi junan alle Tampereella
Lielahdessa junan alle jäänyt nainen loukkaantui vakavasti.
Tiistaina yhden aikaan iltapäivällä nainen jäi junan alle Tampereen Lielahdessa. Pelastuslaitoksen mukaan hän loukkaantui vakavasti ja hänet kuljetettiin sairaalahoitoon.
Liikenne pääradalla oli tapahtumapaikalla jonkin aikaa pysäyksissä. Seinäjoelta Helsinkiin matkaava InterCity-juna myöhästyi aikataulustaan noin tunnin.
Tuoreimmat aiheesta: Tampere
Sorsapuiston lintujen kesä alkaa Tampereella
Tampereen Sorsapuiston lintuihin voi tutustua taas torstaista alkaen. Puiston kesäasukkaista on valmistunut esite, joka paljastaa mm. sen, että kalkkunoita luullaan turhaan kiukkuisiksi.
Lähes kaikki mepit haluavat jatkaa
Nykyisistä europarlamentaarikoista vain Satu Hassi (vihr.) ja Riikka Pakarinen (kesk.) eivät aio olla käytettävissä vuoden kuluttua pidettävissä eurovaaleissa. Pakarinen harkitsee ehdokkuutta eduskuntavaaleissa.
Pakkausjätteen kierrätykselle paras paikka on marketin piha
Kokeilu Tampereella, Kuopiossa ja Lapinlahdella osoitti, että jätteen keräyspisteiden sijainnilla ja selkeillä lajitteluohjeilla on merkitystä.
Saunaseuran Löylynhenki Rajaportin saunalle
Tamperelaisyhdistys pitää sitkeästi Rajaportin yleistä saunaa auki vaikka muutoin yleiset saunat ovat käyneet Suomessa harvinaisiksi.
Itella irtisanoo hallinnosta 183 ihmistä
Itella aloitti 15. huhtikuuta yt-neuvottelut, joissa väenvähennystarve oli enintään 350.
Turvesoilla riittää kirittävää tänä kesänä
Turpeennoston olosuhteet ovat olleet kehnot jo parina kesänä. Tänä vuonna koneet pääsivät soille selvästi normaalia myöhemmin.
Avilonin rikkihiilen puhdistus toteutumassa - hallitus puoltaa rahoitustukea
Yli kuuden miljoonan euron rahoitustuki sisältyy lisäbudjettiesitykseen.
Tampereen teknillinen yliopisto aloittaa yt-neuvottelut Porissa
Huomenna alkavissa neuvotteluissa etsitään ratkaisua laitoksen talouden tasapainottamiseen. Neuvottelupöydälle on tuotu ehdotus koko henkilökunnan lomauttamisesta kolmeksi kuukaudeksi.
Hyötyjätevoimalaitokselle ei herunut vielä rakennuslupaa Tampereella
Ympäristö- ja rakennusjaosto jätti asian pöydälle äänin 3-2. Asian esitellyt rakennustarkastaja oli tyytymätön ratkaisuun.
Tutkijat ymmärtävät Tamperetta Bäckman-kiistassa
Mitä on sananvapaus? Tätä on jouduttu pohtimaan Tampereella hieman erikoisesta vinkkelistä.
