Helsinki |

Ihminen jäi metron alle Itäkeskuksessa – metroliikenne oli poikki noin tunnin

Metron alle jäänyt henkilö menehtyi aamulla Itäkeskuksessa.

Metrovaunu saapumassa asemalle.
Kuva: Yle

Yksi henkilö on kuollut jäätyään metron alle Helsingin Itäkeskuksessa. Tapahtuma sattui aamulla noin kello kahdeksan.

Koko metroliikenne oli tapauksen vuoksi poikki noin tunnin. Liikenne käynnistyi uudelleen noin aamuyhdeksältä.

Muokattu 8.55: Metroliikenne on kokonaan poikki. Aiemmin kerrottiin, että liikenne on poikki ainoastaan keskustan suuntaan.

Päivitetty 9.14: Liikenne on käynnistynyt.

Tuoreimmat aiheesta: Helsinki

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä