Ihminen on itsekäs jopa rakkaudessa
Kuvataiteilija Katariina Katla väittää kolumnissaan, että ihminen perustaa kaiken toimintansa oman mielihyvän tavoittelulle.
Väittäisin, että kaikki sosiaaliset suhteet, mukaan lukien rakkaussuhteet, perustuvat oman edun ja mielihyvän tavoittelulle. Enkä nyt halua olla pelkästään kyyninen. Sosiaaliset suhteet eivät ole pyyteettömiä vaan ne sisältävät jo lähtökohtaisesti ajatuksen vastavuoroisuudesta, joko aineellisessa tai emotionaalisessa muodossa.
Rakkaus tai ystävyys eivät ole epäitsekkäitä vaan haluamme viettää aikaamme niiden ihmisten kanssa, joiden seura saa oman olomme tuntumaan hyvälle. Kokeaksemme itsemme hyväksytyiksi ja rakastetuiksi tarvitsemme läheistemme huomiota ja vastavuoroisesti tarjoamme heille tukeamme ja läsnäoloamme.
Vieraampien ja tuntemattomien kanssa voimme vain toivoa, että vastavuoroisuuden ajatus määrittää myös heidän toimintaansa. Pienemmässä yhteisössä jo pelkkä sosiaalinen paine ja keskinäinen riippuvuus huolehtivat siitä, että kaikki ovat tasapuolisesti hyödyksi toisilleen, eikä vapaamatkustajia suvaita pitkään.
Kaupungistuneessa ympäristössä täysin tuntemattomia ihmisiä on paljon ja väärinkäytökset ja etiikan unohtaminen helpompaa. Kyse on kuitenkin pienistä asioista ja jokainen meistä voi osaltaan vaikuttaa siihen, että vastavuoroisuus toteutuisi myös omassa elämässämme.
En todellakaan ole luonnostani mitenkään sen parempi ihminen kuin kukaan muukaan, mutta uskon jonkinlaiseen hyvän kierrättämiseen. Käsitykseni mukaan oma vaivannäköni ja toisten auttaminen ennen pitkää satavat omaan laariini vastapalvelusten muodossa.
Auttavien käsiparien takaamiseksi voin parhaiten toimia auttamalla ensin muita ja tekemällä itseni tarpeelliseksi. En voi ennakolta koskaan tietää, millaista apua tulevaisuudessa tarvitsen, joten ei kannata olla kovin valikoiva sen suhteen kenelle olen ystävällinen, avulias ja hyödyksi. Ehkä tämä on varsin laskelmoitua omaneduntavoittelua, mutta itsekäs toimintani hyödyttää monin tavoin myös muita.
Sosiaalinen paine ja keskinäinen riippuvuus huolehtivat siitä, että kaikki ovat tasapuolisesti hyödyksi toisilleen, eikä vapaamatkustajia suvaita pitkään.
Toki isompaan joukkoon mahtuu aina muutama mätämuna, joka yksipuolisesti käyttää toisten avuliaisuutta hyväkseen, mutta vastoinkäymisten ei pitäisi antaa lannistaa liikaa.
Suurin osa meistä ihmisistä kuitenkin haluaa toimia oikein ja auttaa toisia, jopa täysin ventovieraita ilman minkäänlaista varmuutta vastapalveluksesta tai maksusta. Monesti jo pelkästään siitä ilosta, että toisten auttamisesta tulee itselle hyvä mieli. Mahdollisesti myös apua saanut auttaa omalta osaltaan seuraavaa ihmistä ja pienen positiivisen teon vaikutus kertautuu ja palautuu tavalla tai toisella.
Tuoreimmat aiheesta: Lahti
Näkökulma: Luonto tarjoaa iloja ja inhokkeja
Luonnon herääminen kevääseen on ihme ja ilo. Mutta on siinä kiusansakin. Joskus se saattaa kätkeytyä suojapanssarin sisään, toimittaja Tuija Veirto pohtii kolumnissaan.
Laboratorioiden yhdistämiselle Lahdelta niukka hyväksyntä
Laboratoriotoimintojen yhdistäminen Päijät-Hämeessä meni täpärästi läpi Lahden sosiaali- ja terveyslautakunnassa. Hankkeella haetaan miljoonaluokan säästöjä.
Miljoonien eurojen remonttikierre jatkuu lahtelaiskoulussa
Launeen koulun tilalle ei tule uutta rakennusta vaan vanha kiinteistö remontoidaan kauttaaltaan. Koulussa on kärsitty vakavista sisäilmaongelmista ja jopa lakkoiltu terveellisten tilojen saamiseksi.
Hollolan haaveet lukio-opetuksen siirtämisestä Salpaukseen romuttumassa
Hollolan kunta on lähestynyt Koulutuskeskus Salpausta siinä toivossa, että se ottaisi Hollolan lukio-opetuksen hoidettavakseen. Koulutuskeskus Salpauksella ei kuitenkaan ole kuitenkaan rahaa edes nykyisten toimintojensa pyörittämiseen.
100 vuotta vanha VR:n rakennus paloi Mytäjäisissä
Vanha varastorakennus tuhoutui pahoin Lahden Mytäjäisissä tiistaina illansuussa. Palon syttymissyytä ei tiedetä.
Sadat koululaiset jollan kyytiin Lahdessa
Lahdessa innostetaan koululaisia purjehduksen ja veneilyn pariin. Nelipäiväisessä tapahtumassa sadat koululaiset pääsevät tutustumaan muun muassa jollapurjehdukseen ohjaajien opastuksella.
Kuriton käytös Aleksanterinkadulla kyllästyttää - sakottaminen alkaa
Torityömaan käynnistyttyä Aleksanterinkadulla ajaminen on ollut yksityisautoilta kielletty. Osa autoilijoista ei kuitenkaan noudata kieltoja.
Lahden Konserttitalo vetää voiton
Malski-hankkeen kallistuminen on tekemässä tyhjäksi konservatorion unelmat uudesta rakennuksesta.
Poliisi selvittää ilmoituksia lasten ahdistelusta
Tähän mennessä ketään ei ole otettu kiinni. Internetin keskustelupalstoilla leviää viestejä, jotka eivät välttämättä vastaa tapahtumien kulkua.
Lillin ja Hugon koti entisöitiin
Urajärven 200-vuotiaan aateliskartanon remontti on loppusuoralla. Entisöity kartanomuseo aukeaa yleisölle kesäkuussa. Kartanon kummituskin tuntuu hyväksyneen remontin, sillä häntä ei ole remontin aikana näkynyt.
