Tampere |

Ihon oma rasva hakkaa pakkasvoiteet

Kireiden pakkasten paukkuessa kasvojen aamupesun voi unohtaa kokonaan. Kaupan pakkasvoiteita paremman suojan tarjoaa ihon oma rasva, jota ei tulisi missään nimessä puhdistaa pois.

Lapsia lumileikeissä
Kuva: YLE

Talvi kireine pakkasineen ja hankien kautta hohtavine kevätaurinkoineen on iholle hurjaa aikaa, sanoo Tampereen Ihopisteen johtava hoitaja Tuire Hastell.

- Se, miten iho talviaikaan reagoi, riippuu tietysti sen omista ominaisuuksista, mutta pääsääntöisesti kaikki suomalaiset ihot ovat kovilla talvisaikaan.

Pakkasvoiteen kaksi mainetta

Toiset vannovat mineraaliöljyistä valmistettujen, pakkasrasvoina tunnettujen voiteiden suojaavan vaikutuksen nimeen, toiset taas muistavat kuulleensa, että niistä olisi enemmän haittaa kuin hyötyä. Tuire Hastell ei varmista kumpaakaan väitettä.

- Tätä ei ole kovin paljoa tutkittu. En muista, että varsinaisia haittavaikutuksia olisi käynyt ilmi, mutta ei noista voiteista välttämättä hyötyäkään ole. Kuivaihoisten on kaikkein varminta käyttää mineraaliöljytöntä tavallista kasvovoidetta pari tuntia ennen ulos lähtemistä. Yleensä parhaan suojan tarjoaa kuitenkin ihon oma rasva, joten kasvoja ei pitäisi pakkasaamuina puhdistaa lainkaan.

Pakkasvoiteiden mahdolliset haitat liittyvät niiden koostumukseen.

- Vaarana on, että imeytymättömän mineraaliöljyvoiteen ja ihon väliin kerääntyy kosteutta, joka jäätyy, Tuire Hastell selittää.

Paleltuneet varpaat vesisaaviin

Paleltuma näkyy poskilla vaaleana läikkänä, joka saattaa tuntua kovalta. Ihopisteestä neuvotaan, että paras ensiapu on siirtyä mahdollisimman nopeasti sisätiloihin.

- Jos sisälle ei pääse heti, voi paleltunutta kohtaa koittaa lämmittää vaikka kädellä. Jos paleltuma on raajoissa, pitäisi niitä lämmittää lämpimässä vedessä ainakin parinkymmenen minuutin ajan. Vesihaude toimii paremmin kuin hieronta, Tuire Hastell neuvoo.

Lääkärin pakeille pitää lähteä, jos ihon värimuutokset pysyvät tai tunto ei palaa muutamassa tunnissa.

Iho muistaa

Pakkasen puraisemat posket muistamat kokemansa lopun ikää. Paleltunut tai auringossa palanut iho ei Hastellin mukaan koskaan palaudu ihan ennalleen.

- Esimerkiksi paleltumakohta saattaa loppuiäksi jäädä kohdaksi, joka paleltuu herkästi aina uudestaan. Siksi se pitää muistaa suojata erityisen hyvin. Pakkassuojaukseen pätee samaa kuin auringolta suojautumiseenkin: voiteita paremmin suojaa vaate.

Lähteet:
YLE Tampere / Anna Sirén

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Tampere

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä