Iin susijahti ei ole tuottanut tulosta
Suden kaatamiselle saatetaan anoa lisäaikaa. Viikon jatkuneen jahdin lupa on voimassa kaksi viikkoa.
Iissä kymmenien porojen kuoleman aiheuttaneen suden kaatamiselle saatetaan anoa lisää aikaa.
Oijärven paliskunta on jahdannut sutta tuloksetta jo viikon ajan kymmenien miesten ja maastomönkijöiden voimin. Riistakeskuksen myöntämä kaatolupa on voimassa kaksi viikkoa.
Poroisäntä Martti Hirvasniemen mukaan sudesta tehtiin yhtenä päivänä havaintoja, mutta sitä ei kuitenkaan tavoitettu.
Oijärven paliskunta menetti yhdessä susivahingossa lähes 80 poroa aiemmin tässä kuussa. Suurin osa kuolleista poroista oli vasoja, jotka olivat kuolleet hukkumalla pelto-ojiin, joihin ne olivat juosseet todennäköisesti susien takaa-ajamina. Lisäksi löydettiin raadeltuja vaatimia.
Tuoreimmat aiheesta: Oulu
Räjähtämättömiä ammuksia raivataan taas Pohjois-Suomessa
Puolustusvoimat jatkavat sodanaikaisten räjähteiden raivaamista kesän aikana Pohjois-Suomessa. Pohjois-Suomen sotilasläänin johdolla kartoitetaan ja raivataan räjähteitä yhteensä seitsemässä kohteessa eri puolilla Lappia sekä Pudasjärvellä ja Oulussa. Ensimmäisiä kohteita on raivattu kuluneen viikon aikana Rovaniemen pohjoispuolella sekä Oulun Hiukkavaarassa.
Nuorten areena -tapahtuma ei juurikaan kiinnostanut nuoria
Oulun kaupungin perjantaina järjestämä, nuorisotyöttömyyttä ruotinut tapahtuma keräsi vain kourallisen nuoria osallistujia. Nuorten areena - tapahtumassa väläytettiin ajatusta nuorten oman ammattiliiton perustamisesta.
Haapavesi aloitti yt-neuvottelut -20 työpaikkaa vaarassa
Haapaveden kaupunki on aloittanut perjantaina henkilöstöään koskevat yt-neuvottelut. Neuvottelujen piirissä ovat kaikki kaupungin noin tuhat työntekijää. Kahden miljoonan euron säästöihin tähtäävät neuvottelut saattavat päättyä enimmillään noin 20 työntekijän irtisanomiseen. Neuvottelujen arvioidaan kestävän syyskuun loppuun asti.
Suuri osa nuorista ei tunne oikeuksiaan työllistymisessä ja koulutuksessa
Kankea byrokratia saattaa vaikeuttaa nuoren työn saantia. Nuorisotakuu käsitteenä on myös usealle uppo-outo. Oulussa keskustellaan perjantaina vaikeasta nuorisotyöttömyystilanteesta suurtapahtumassa.
BWT Magicin liito loppui Elitloppetiin
Suomalaisten toiveet olivat vuonna 2001 korkealla, kun Elitloppetin finaalissa juoksi BWT Magic. Toiveet Varennen haastamisesta romahtivat loppusuoran laukkaan ja vakavaan loukkaantumiseen. Sen jälkeen tähti sammui.
Päättäjät pääsevät pähkäilemään säästövinkkejä
Oulun kaupunginhallitus saa käsiinsä nipun säästöehdotuksia, joita kaupunginjohto ja ammattijärjestöt ovat listanneet yhdessä.
Talvivaaran juoksutusten mahdolliset vaikutukset näkyvät Oulujoessa hitaasti
Asiantuntijan mukaan Oulujokeen voisi teoriassa kulkeutua jätevesijuoksutusten myötä esimerkiksi sulfaattia tai mangaania, mutta todennäköistä se ei ole.
Susikanta romahtamassa geneettisesti
Oulun yliopistossa perjantaina väittelevän tutkija Eeva Janssonin mukaan Suomen susikanta on jo liian pieni, ja geeniperimää ennen parantanut yhteys Venäjän susiin on katkeamassa metsästyksen takia.
Keskustele: Oletko huolissasi Suomen susikannasta
Tuoreen väitöstukimuksen mukaan Suomen susikanta ei saa enää kaipaamaansa geneettistä vaihtelua Venäjältä Suomeen vaeltavista susista.
Pattijoki murjoi Kouvolan
Antti Korhonen ja Marko Pelkonen loistivat Raahen vierasvoitossa Kouvolasta miesten Superpesiksen torstain kierroksella.
