Iina Kuustonen: Panen tekohampaat suuhuni siivouskomerossa
Näyttelijä Iina Kuustonen ei laskenut Jani-Petterin valomiekkaa tarpeiston hyllyyn MTV3:n Putous-ohjelman päätyttyä. Terapiassa käyvän, koulukiusatun esikoululaisen hahmo on ollut kysytty esiintyjä lastenjuhlissa ja koko perheen tapahtumissa.
Ylen aamu-tv:ssä vierailleen Iina Kuustosen mukaan muuntautuminen pikkupojaksi tapahtuu esimerkiksi siivouskomerossa.
- Viitta selkään, tekarit suuhun, peruukki päähän. Viimeistään sukkasillaan tassuttelu tuo JP-fiiliksen.
Huumorin kautta Jani-Petteri on tehnyt näkyväksi lasten ongelmia. Nuorten ihailijoiden lisäksi juuri vanhempien näkökulma on lämmittänyt Kuustosen mieltä.
- Parasta on ollut se, että esimerkiksi opettajien on kuulemma ollut helpompi ottaa koulukiusaaminen esille. Myös erityislasten vanhemmista ollut hyvä nostaa esille erilaisuutta.
Kuustonen on saanut runsaiden keikkakyselyiden lisäksi tunnustusta muusta työstään. Suomen Unicef on kutsunut hänet hyväntahdon lähettilääkseen, ja näyttelijä on Helsingin herra -sarjasta ehdolla parhaaksi naisnäyttelijäksi Monte Carlon tv-festivaaleilla.
Tuoreimmat aiheesta: Viihde
Euroviisutuottaja: Tulos pitää paikkansa
Euroviisujen päätuottajan Jan Ola Sandin mukaan kaikki Euroviisuissa esiintyvät vilppiepäilyt tutkitaan tarkkaan. Liettualaisten toimittajien tekemä video syyttää Azerbaidzhania yrityksestä ostaa ääniä Liettuassa. Lisäksi Azerbaidzhan ja Venäjä haluavat tutkia, miksei Venäjä saanut lainkaan pisteitä Azerbaidzhanilta.
Venäjän ulkoministeri pitää Euroviisujen pistesotkua törkeänä tapauksena
Venäjän ja Azerbaidzhanin ulkoministerit ovat ottaneet Euroviisut esille ministerien tapaamisessa Moskovassa. Azerbaidzhan aikoo tutkia, miksi Venäjä ei saanut maalta yhtään pistettä lauantain Euroviisuissa. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov pitää sotkua törkeänä tapauksena.
Huumekoirien SM-kisoissa haukutaan takavarikoituja heroiinipusseja
Rikosseuraamuslaitoksen virkakoirat taistelevat parhaillaan Suomen mestaruuksista Hattulassa, missä Parolannummen maastoon on rakennettu huumekoirien kisanäyttämö. Kilpailussa on mukana kaikkiaan 21 koiraa, joista valtaosa eli 17 on vankiloissa työskenteleviä huumekoiria. Kilpailuun osallistuu myös poliisin, puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen palveluksessa olevia huumekoiria.
Euroviisuääniä on kalasteltu Suomeltakin
Keskustelu Euroviisujen äänestyksestä kuumenee vilppiepäilyjen vuoksi. Liettualaisten toimittajien tekemä video syyttää Azerbaidzhania yrityksestä ostaa ääniä Liettuassa. Myös vuoden 2010 Suomen edustajia Kuunkuiskaajia yritettiin houkutella hankkimaan ääniä toiselle maalle.
Lasten draamasarjaan kaivataan avustajia
Jarmo Lampelan ohjaamaa sarjaa kuvataan Lahdessa heinä-elokuun taitteessa. Seikkailuhenkinen tarina kertoo laulajapoika Kasperista ja Iidasta. Pääroolit on jo jaettu, mutta sivurooleja on vielä tarjolla esimerkiksi agentiksi tai faniksi halajaville.
Julkkikset eivät Cannesin elokuvajuhlien osastoilla hengaile
Suomen markkinointi elokuvien tekomaana on pitkiä päiviä maaosastolla, ihmisten tapaamista ja oikeiden ihmisten löytämistä. Suurimpia elokuvatähtiä ei kuitenkaan maiden osastoilla tapaa. Cannesin elokuvajuhlilla ensiesityksen saanut lyhytelokuva The North on saanut kutsuja kansainvälisille filmifestivaaleille.
Krista riisui viisuhunnun, mutta ura jatkuu
Suomen euroviisuehdokas Krista Siegfrids ei kadu mediahuomiota saanutta suukkoa: "More is more on aina ollut mun taktiikka!".
The Doorsin kosketinsoittaja Ray Manzarek on kuollut
Syöpää sairastanut, 74-vuotias Manzarek kuoli maanantaina Saksassa. Hän oli rockyhtye The Doorsin perustajajäsen.
Tangolaulukilpailun nettiäänestys on alkanut
Seinäjoen Tangomarkkinoilla valitaan heinäkuussa Suomelle uudet tangokuninkaalliset, joiden etsintä käynnistyi keväällä esikarsintakiertueella eri puolilla maata. Tangolaulukilpailun semifinaaliin pääsevät laulajat valitaan nettiäänestyksellä, joka jatkuu 6. kesäkuuta saakka.
R&B-laulaja Miguelin hyppy jäi vajaaksi - fanit jäivät alle
Billboard Music Awards -musiikkigaalassa esiintyneen Miguelin esitys ei mennyt ihan nappiin.
