Pohjois-Karjala |

Iivari Monosen pylväskauppa pyörii kohtuullisesti kansainvälisessä melskeessä

Euroopan johtaviin pylväsvalmistajiin kuuluva joensuulainen Iivari Mononen Oy uskoo tekevänsä tänä vuonna kohtuullisen liikevaihdon, vaikka levottomuudet jatkuvat yhtiön päämarkkina-alueilla. Esimerkiksi Libyassa sähköpylväs tekee jälleen kauppansa.

Puupylvästä sorvataan.
Kuva: YLE / Riikka Heikkilä

Iivari Monosen pylvästuotanto selviää tänä vuonna suhteellisen pienin kolhuin Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan levottomuuksista.

Viime vuonna joensuulaisen pylväsvalmistajan liikevaihto tipahti noin 15 miljoonaa euroa. Liikevaihto jäi noin 32 miljoonaan euroon.

Toimitusjohtaja Ari Mononen kertoo, että tänä vuonna esimerkiksi Libyassa sähköpylväiden kauppa sujuu jälleen hyvin. Toimitusjohtaja Mononen arvioi, että yhtiön liikevaihdoista tulee kohtuullinen. Liikevaihdon odotetaan nousevan jälleen yli 40 miljoonan euron.

Tällä hetkellä markkinoilla on hiljaista Syyrian lisäksi muun muassa Sudanissa.

IIvari Mononen Oy valmistaa sähkö-, tele- ja valaisinpylväitä sekä ratapölkkyjä. Tuotantoa on Nurmeksen Höljäkässä ja tytäryhtiöllä Norjassa.

Tärkeimmät vientialueet ovat Lähi-itä, Pohjois-Afrikka ja Länsi-Eurooppa.

       

Tuoreimmat aiheesta: Pohjois-Karjala

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä